Työrauha ei välttämättä ole paras mahdollinen sohvan reunalla tai ruokapöydän ääressä, jos muutakin perhettä on kotona. Parhaiten toimiva työpiste sijaitsee todennäköisesti muualla kuin television äärellä.
Näkyvällä paikalla sijaitseva työpiste saattaa myös sotkea kodin muuta järjestystä: papereita ja kansioita pursuileva työpöytä olohuoneen tai makuuhuoneen nurkassa pilaa kodin viihtyisyyttä.
Työskentelytilan tulee olla toimiva, mutta myös esteettinen ja siisti ihan videopalavereitakin varten.
Etätyö ja sitä tukeva teknologia muuntavat työkulttuuriamme vahvasti, ja kodin merkitys työpaikkana korostuu. Uuden talon tai vanhan kodin remontin suunnitteluvaiheessa on hyvä huomioida tila myös työpisteelle tai -huoneelle. Tämä työpiste sijoittuu portaiden alla olevaan tilaan.
Toimiva työpiste voi löytyä yllättävästä kohdasta kotia. Sitä miettiessä kannattaakin katsoa huoneita ihan uudesta näkökulmasta: Onko jossain nurkkaus tyhjän panttina? Saisiko työpisteen esimerkiksi liukuovikaapiston sisälle, jotta työpäivän loputtua työpisteen voi piilottaa ovien taakse?
MAINOSPortaikon allekin syntyy kätevästi toimiva työpiste. Ja esimerkiksi lasiovilla saadaan valoa tilaan, joka kuitenkin on oma erillinen paikkansa.
Myös vanhasta komeron nurkasta voi saada kivan työpisteen tekemällä seiniin lasituksen ja maalaamalla seinät uudelleen. Tilaa voi jakaa kalusteilla tai tehdä työpisteen vaikka hyllyjen taakse.
Olohuoneen antiikkinen pöytä voi palvella päivisin työpisteenä ja muulloin upeana sisustuselementtinä.
Työtilan ei tarvitse olla erillinen huone, kunhan siinä saa rauhan ja hyvin työasennon. Väreillä saa erotettua työtilan omakseen.
Työtila on hyvä mitoittaa omien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Esimerkiksi miten iso työpöydän on syytä olla: riittääkö kapea pöytä läppäriä varten vai tarvitaanko suurempaa pöytätilaa?
MAINOSIhanteellisinta on sijoittaa pöytä lähelle ikkunaa, mikäli se on mahdollista. Pöydän kumppaniksi kannattaa ehdottomasti satsata laadukkaaseen työtuoliin ergonomian nimissä.
Työhuoneessa tarvitaan myös säilytystilaa. Mapit, paperit ja muu toimistosälä on hyvä säilyttää mieluummin kaapeissa ja laatikoissa kuin avohyllyillä kaikkien nähtävillä.
Kalusteet suhteutetaan aina tilan koon mukaan. Pienestä työtilasta ei tule isoa tunkemalla se täyteen liian isoja tuoleja, pöytiä ja kaapistoja.
Viihtyvyyden kannalta paras on työhuone, jossa kaikelle on oma paikkansa ja järkevät säilytysratkaisut. Silloin työskentelystäkin tulee mieluisampaa.
MAINOSViherkasvit luovat tilaan elävyyttä ja kodikkuutta sekä puhdistavat ilmaa. Ne voivat olla työpöydällä koristeena tai lattialla luomassa tilaan vehreyttä ja viihtyisyyttä.
Hyvät työskentelyvälineet ja kalusteet luovat myönteisen työ- ja oppimisympäristön. Kalusteiden ja värimaailman yhtenäisyys selkeyttää tilaa.
Työhuoneen sisustus saa olla omannäköinen, eli koottu niistä värisävyistä, materiaaleista ja asioista, joista työpisteen käyttäjä itse pitää – tässä on kotitoimiston ehdoton etu verrattuna työpaikan työpisteeseen. Varsinkin nuorelle opiskelijalle värimaailmaltaan omaa silmää miellyttävä omannäköinen tila on parhaiten toimiva työpiste viihtyä ja opiskella.
Sisustuksessa kannattaa välttää toimistomaisuutta ja korostaa pikemmin kodikkuutta sekä tyylikkyyttä. Näin työtila sopii yhteen kodin muiden tilojen kanssa.
Piristeenä voi olla tehosteseinä, kuten luontoaiheinen tapetti, tauluja, valokuvakollaasi, nojatuoli tai sohva raikkaine tekstiileineen. Siihen on mukava istahtaa hoitamaan puhelinpalaveria. Matto on hyvä akustinen elementti.
MAINOSRiittävä valaistus on erittäin tärkeää, joten kunnollisiin työvalaisimiin kannattaa satsata. Lisäksi pöytävalaisimet tuovat kaunista ja kodinomaista tunnelmaa työhuoneeseen, joka voi muuntua tarvittaessa myös vierashuoneeksi.
Toimiva ja inspiroiva työpiste on siisti ja valoisa.
Teksti: Anita Koponen
Kuvat: iStock ja Pexels.com
Lue myös: Anitan trendit – Sisusta olohuone täyteen kukoistukseensa
Anitan trendit – Kodin sydän sykkii tyyliä ja toiminnallisuutta