Hirvipaisti ja hirvenlihapullat

Hirvipaisti paistuu meheväksi uunissa. Hirvenlihapullat on puolestaan helppo valmistaa paistinpannulla. Tarjoile hirviruoat kotimaisten kauden uunijuuresten kanssa.
28.3.2023
Hirvipaisti
- n. 1 kg hirvenpaistia (sisä- tai paahtopaistia)
- 4 valkosipulin kynttä
- 3–4 tl suolaa
- mustapippuria
- tuoreita yrttejä (esim. timjami, rosmariini)
- Ota hirvipaisti huoneenlämpöön noin tuntia ennen sen paistamista.
- Sekoita puristettu valkosipuli, suola ja pippuri keskenään.
- Hiero mausteet paistin pintaan ja leikkaa päälle tuoreiden yrttien oksia.
- Laita hirvipaisti uunivuokaan, jonka pohjalla on hiukan vettä (4 rkl). Työnnä paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan.
- Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 65–70 astetta, jolloin hirvipaisti jää hieman punertavaksi sisältä.
Kastike hirvipaistille
- 1 dl paistinlientä tai lihafondia
- 2 dl kuohukermaa
- mustapippuria
- (suolaa)
- Kiehauta kastikkeen ainekset kasaan pannulla ja mausta tarvittaessa suolalla.
Hirvenlihapullat
4:lle
- 400 g hirven jauhelihaa
- 1 sipuli
- 75 g pekonia
- 2 keitettyä perunaa
- 1 kananmuna
- tuoretta timjamia
- mustapippuria, suolaa
- voita paistamiseen
- Sekoita kulhossa jauheliha ja hienoksi silputut sipulit ja pekonit.
- Muussaa joukkoon keitetyt ja kuoritut perunat, lisää kananmuna. Mausta.
- Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin hirvenlihapyöryköitä ja paista voissa kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi.
Uunijuurekset
6:lle
- 1 kg kotimaisia kauden juureksia: porkkanaa, naurista, lanttua, palsternakkaa, punajuurta, perunaa, sipulia…
- tuoretta timjamia ja rosmariinia
- 3 rkl oliiviöljyä
- 2–3 kokonaista valkosipulia
- 3 rkl hunajaa tai kuusenkerkkäsiirappia
- Kuori ja pilko juurekset reilunkokoisiksi lohkoiksi. Esikeitä hitaammin kypsyviä (esim. punajuuria) hetki.
- Kumoa juurekset kulhoon, sekoita joukkoon oliiviöljy. Kaada juurekset leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Lisää muutama oksa timjamia ja rosmariinia.
- Poista valkosipuleista uloimmat, irtonaiset kuoret, halkaise valkosipulit ja lisää pellille.
- Paista 200-asteisen uunin keskitasolla vajaa tunti. Tarkista kypsyys haarukalla. Mausta halutessasi hunajalla tai kuusenkerkkäsiirapilla.
Reseptit: toimitus, kuva: Maru Lemmetty
MAINOS
MAINOS LOPPUU