MAINOS

Salaojien uusiminen – Pientalotohtori opastaa

Talo

Pientalotohtori vastaa lukijoiden kysymyksiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Hei,

Meillä on v. 1971 valmistunut l:n muotoinen ok-talo, jonka ostimme v. 1980 ja jota laajensimme v. 1989 ”jatkamalla” taloa kahden huoneen ja niiden välissä olevan wc- ja suihkutilan verran. Vanha puoli oli rakennettu ymmärtääkseni ns. piilosokkelin tapaan: kaksi betonilaattaa ja niiden välissä eristeet. Ulkoseinällä on lämpöputkien kanaali myös laattojen välissä. Uusi puoli tehtiin rossipohja-menetelmällä, lämpöputket ovat pinnassa.

Mitään ongelmia ei ole vielä, mutta ensimmäiset merkit ehkä jo näkyvät siitä, että uuden puolen salaojitusta tarvitsee varmaan korjata. Uuden puolen sokkelin pinnoitukseen on tullut hiushalkeamia. Muurari teki sen aikoinaan niin, että laittoi ensin sokkelin betonipintaan Erikeeper-liimaa ja sitten tasoitetta. Tasoitteen kuivuttua maalasin sen sokkelimaalilla.

Sitä en tiedä, miten salaojaputket aikoinaan laitettiin, enkä edes sitä, onko anturan ja sokkelin suoraa kulmaa mitenkään viistetty jne. (vrt. kirjoitus lehdessä). Vanhan puolen osalta sokkelin pinnoitus on pysynyt hyvänä (ei hiushalkeamia tms.). Ymmärrän nyt, että vanhalla puolella lämpöputket pitävät sokkelin kuivana, mutta uudella puolella näin ei ole.

Nyt kaavailemme salaojaremonttia niin vanhan kuin uudenkin puolen osalta. Miten kannattaisi edetä?

Terveisin

Olli-Pekka

 

Pientalotohtori vastaa

 

Hei Olli-Pekka!

Nuo halkeamat viittaavat kyllä ihan normaaliin kuivumiskutistuman aiheuttamaan halkeiluun, joka on ihan tyypillistä harkkosokkeleiden saumoissa ja myös betonisokkeleissa. Haitta näistä on siis lähinnä esteettinen.

Suoraan noiden perusteella ei voi perustella salaojien uusimistarvetta, eikä sitä, että kosteutta nousee perustuksiin. Kosteus aiheuttaa yleensä kalkkihärmän muodostumista sokkelin pintaan.  Enemmän luulisin syyn olevan tuossa Erikeeper-liimauksessa, mikä kieltämättä kuulostaa vähän erikoiselta ratkaisulta.

Ennen salaojaremonttia on järkevää kaivaa sokkelin vierelle koekuoppa tai -kuoppia. Niistä käsin on helppo arvioida, mitä remontti tulee pitämään sisällään.

Yleensä samassa yhteydessä uusitaan sadevesienohjaus, perusmuurin vedeneristys ja routasuojaukset sekä vierustäyttöjen maa-ainekset. Suosittelen myös lämpimästi korjaustyösuunnitelman teettämistä ja työn valvomista.

Matti Kaijomaa, Raksystems Insinööritoimisto Oy

www.raksystems.fi

Voisit olla kiinnostunut myös näistä aiheista:

Ei liitettyjä avainsanoja.



Lisää samasta aiheesta