MAINOS

Puutarhurin vihervinkki: talvisuojaus ja puutarhan työkalujen talvihuolto

Piha

Talvisuojauksia ei tule tehdä ennen kuin keli kuivuu ja pakastuu riittävästi. Sitä odotellessa voi huoltaa puutarhan työkalut ja -koneet. Lue puutarhurin vinkit!

Jaa sosiaalisessa mediassa
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS PÄÄTTYY

Täällä kaakonkulmalla on vielä ihan liian lämmintä, että mitään sen suurempia arempien kasvien talvisuojauksia en vielä tee. Ettei tule suotta mentyä ns. ojasta allikkoon eli suojista tuleekin ”homehautomoita”. Kunhan pakkaset joskus kunnolla tulee ja jatkuu, niin vasta sitten ryhdyn suojaus puuhiin. Toki jos myös lunta tulee, niin sitten ei tarvitse tehdä mitään.

Ruukkukasvit olen vienyt jo melkein kaikki kellariin talvehtimaan. Samoin vanhaan navettaan ne, joille annan myös valoa kasvilampulla läpi talven. Muutama tunti päivässä tekee ihmeitä, kun on kunnon kasvilamppu. Viime vuonna sain sitruunoita kerätä keskellä talvea lampun alta, vaikkei lämpötila ollut kuin reilut +10°C-astetta, niin satoa vain tuli ja kasvit viihtyivät erinomaisesti.

Jos sinulla ei ole kellaria tai kaikki ei sovi sinne, niin toimiva tapa on talvettaa ruukuissa olevat ja pakkasta kestävät istutukset ihan pihallakin. Olen kääntänyt ruukut kyljelleen, etteivät jää märiksi ja jäädy talvella. Lisäksi olen pakkasten tultua latonut reilun kerroksen havuja niiden päälle ja katsonut, että talvella niiden päällä on kunnolla lunta.

Leenan kanssa juteltiin viime syksynä enempikin talvisuojauksesta ja kasvien oikeista tarpeista sekä tehtiin samalla siitä video. Ja vaikka itse sanonkin, niin kannattaa katsoa!

Työkalujen ja koneiden talvihuolto

Näitä onkin helpompi ajoittaa ja tehdä, kun tekee sitten kun niitä ei enää tälle kaudelle tarvitse.

Työkalut pesen, teroitan ja öljyän kevyesti ennen varastoon viemistä. Ovat sitten hyvässä kunnossa ja terävinä heti keväällä.

Jyrsimet, ruohonleikkurit yms. pienkoneet pesen, kuivaan ja puhdistan. Terät teroitetaan ja hihnat tarkistetaan. Lopuksi vielä suoja-aineet ja bensaa tankki täyteen sekä käyttö niin, että varmasti on kaasuttimissa asti suoja-ainebensiiniä. Tai jos on pienkonebensiiniä, niin sitten ei tarvitse muuta kuin täyttää tankki. Tankit laitan siksi täyteen, että silloin ne eivät kerää kosteutta talven aikana ja toisaalta keväällä ei tarvitse ensimmäiseksi lähteä hakemaan polttoainetta, kun eihän sitä kumminkaan ole muistanut ostaa ennakkoon.

Kaikki nämä ovat minusta pieniä ja mukavia puuhia tehdä nyt syksyllä. Keväällä on sitten hyvä mieli ottaa näitä esille, kun ei ensimmäiseksi tarvitse ruveta puhdistelemaan, teroittelemanaan tai tuskailemaan käyntiin lähtemisen kanssa.

Terveisin puutarhurisi Juha

Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity >

Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuva: Pixabay

Lue myös:

Puutarhurin vihervinkki: hyötykasvien syyskylvö

Puutarhurin vihervinkki: loppusyksyn valmisteluja

Puutarhurin vihervinkki: nyt istutetaan syyssipulit, syysleikkaukset käyntiin

Voisit olla kiinnostunut myös näistä aiheista:

Juha Toikka Kodin Kukat Kodinkukat puutarhakoneiden talvihuolto puutarhurin vihervinkki talvihuolto talvisuojaukset talvisuojaus