Sisustusideoita – Vanha hirsitalo hirsi kerrallaan

SisustusTalo

Viehättävällä hirsitalolla on värikäs historia, mutta nykyään se on nelihenkisen perheen inspiroiva ja tyylikäs koti.

↑ Talossa on kaksi varaavaa pönttöuunia ja keittiössä lisäksi puu-uuni sähköuunin lisäksi. Lisäksi talossa on suora sähkölämmitys pattereilla ja ilmalämpöpumppu nappaamassa ylimääräisen lämmön talteen.

Tällaista kotitaloa ei olekaan ihan jokaisella perheellä.

Hirsirakennus ylvästelee punamultavärissään isolla vehreällä tontilla, kolmen järven lähellä. Kirkkaan valkoiset ikkunakarmit ja muutenkin viimeistelty olemus todistavat, että vaikka talo ei ole uusi, siitä on pidetty huolta.

Sisällä vallitsee laadukas raikas sisäilma, sillä terveet hirret hengittävät ja niiden keskellä on ihmisenkin hyvä hengittää. Talo on rouhea kokonaisuus tyylikkäitä, sopusointuisia huoneita, joissa jokainen yksityiskohta vaikuttaa merkitykselliseltä.

Seinät eivät kaadu ihan heti päälle. Huoneita on seitsemän, joten omat tilansa on pyhitetty lukemiseen, television katseluun, vieraille ja tietysti isoksi makuuhuoneeksi. Aivan luksusta on punttisali omassa kodissa, ja se onkin ollut liikunnallisella perheellä ahkerassa käytössä.

Alle kouluikäisillä lapsilla on oma huoneensa, mutta itse asiassa heidän valtakuntaansa on koko talo. Koti houkuttelee leikkimään piilosta ja hippaa tai mitä hauskaa tenavat milloinkin keksivät. Tilaa on niin paljon, että pikkuiset ovat jopa kehnolla säällä harjoitelleet pyöräilemään sisällä.

Perheen aikuisten mieluisin temmellyskenttä on piha, jossa kasvaa omenapuita ja yrttejä, joita ei tarvitse ostaa kaupasta. Aina voi keksiä puuhasteltavaa, kuten kuopsuttaa maata tai upottaa sormet multaan. Hyötyliikunta on oman pihan parasta antia ja arvokasta vastapainoa tietotyölle.

↑ Perheen vanhemmat suunnittelivat ruokapöydän jo edelliseen kotiin.

Pintaremonttia

Hirsitaloa on uusittu viimeisen kerran noin viisi vuotta sitten, kun nykyinen perhe muutti sisään. Silloin tehtiin perinteitä kunnioittava pintaremontti. Paljon vanhaa on säilynyt, sillä esimerkiksi ikkunankarmit ovat alkuperäisiä; tämän talon remontoinnissa on aina vannottu perinnerakentamisen nimeen.

Lattiat hiottiin ja maalattiin. Vanha keittiö purettiin täysin ja tilalle tuotiin Puustellin tummanpuhuva kokonaisuus punatiilisen muurin rinnalle.

↑ Keittiökalusteiden tumma väritys sopii täydellisesti hirsien rinnalle, ja valkoinen laatta välitilassa resonoi isoista ikkunoista tulvivan valon sekä vaalean lattian kanssa.

Keittiön ja ruokahuoneen välinen ovi suurennettiin, jotta talon avaruus ja avoimuus pääsivät oikeuksiinsa. Kokkailun lomassa voi seurustella vieraiden kanssa, eikä ovi ole esteenä.

Pihalle rakennettiin iso puuterassi oleilua varten. Seuraava pihan projekti voisi olla aitta- tai toimistorakennus tontin kulmaan.

Eteläpuolen seinä ulkoapäin saa osakseen sen verran paljon auringonsäteitä, että se on maalattu kertaalleen punamullalla, mutta sen kummempaa ulkoremonttia ei ole tarvittu.

↑ Talo siirrettiin vuonna 2007 hirsi kerrallaan Janakkalasta nykyiselle paikalleen Kirkkonummelle.

Janakkalasta Kirkkonummelle

Tämän hirsitalon historia juontaa aina vuoteen 1898, jolloin talo rakennettiin neljän talonpojan perheiden kodiksi kartanon maille. Sotien aikana talo oli puolustusvoimien käytössä muun muassa sotilaiden yöpymispaikkana.

Sitten hirsitalo jäi oman onnensa nojaan, kunnes eräs hollantilainen mies retkeili Janakkalan metsissä ja löysi sen. Hän näki vanhassa hirsitalossa paljon pelastamisen arvoista ja sai kunnianhimoisen idean kunnostaa siitä pojalleen kodin.

Niinpä vuonna 2007 talo purettiin hirsi kerrallaan ja siirrettiin nykyiselle paikalleen Kirkkonummelle. Samalla teetettiin uudet, täydellisesti sopivat rossikivet ja kaivettiin reilun syvyinen hengittävä rossipohja talon vankaksi perustukseksi.

Hirsitalo pystytettiin tämän päivän rakennusmääräysten mukaisesti, joten talotekniikka on ajan tasalla.

Kun nykyiset asukkaat kiinnostuivat talosta, he tutustuivat siihen hirsirakentamiseen perehtyneen asiantuntijan kanssa ja saivat haaveelleen vihreää valoa: tässä on hyvä ja terve talo, johon kannattaa ihastua.

↑ Keittiön ja ruokatilan välinen oviaukko suurennettiin, jotta saatiin avaruutta. Nyt vieraiden kanssa voi jutella samalla, kun valmistaa ruokaa.

↑ Talon runsaat neliöt ja hauskat yksityiskohdat kannustavat lapsia liikkumiseen ja leikkimiseen.

↑ Sauna on erillinen huone pesutilojen kainalossa. Sinne mennään kuin saunamökkiin.

↑ Punttisali omassa kodissa on arjen luksusta, sillä treenipaikalle ei tarvitse matkustaa.

Teksti: Susanna Cygnel, Kuvat: M2Media, Jan Tuomisto

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

hirsirakenne hirsirakennus hirsirakentaminen hirsitalo keittiö kodin sisustus ruokailutila sisustusideat sisustusideoita suomela vanha hirsitalo


Lisää samasta aiheesta


Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: