Maa-artisokkakeitto on suosittu keitto, joka on helppo valmistaa puolessa tunnissa.
4 annosta | 30 minuuttia
Vinkki! Jos et käytä kuorittuja maa-artisokkia heti, laita ne kylmään sitruunaveteen, jotta ne eivät tummu.
Maa-artisokka sopii käytettäväksi ruoanlaitossa samalla tavoin kuin perunakin. Voit valmistaa maa-artisokasta herkullista keittoa, käyttää sitä se salaatteihin keitettyinä viipaleina sekä muhennoksiin ja erilaisiin paistoksiin. Kokeile myös maa-artisokan paistamista pannulla esimerkiksi sienien, valkosipulin ja salvian kanssa.
MAINOSJääkaapin vihanneslokerossa maa-artisokka säilyy muutaman viikon. Maa-artisokka kannattaakin säilyttää pakastamalla. Mukulat keitetään ja soseutetaan tai pakastetaan paloina tai kuutioina.
Maa-artisokka on monivuotinen kasvi, joka kasvaa melkein missä tahansa. Parhaiten se kasvaa aurinkoisessa kasvupaikassa.
Maa-artisokan kasvualustaa voi tarvittaessa vahvistaa kompostoidulla maa-aineksella tai karjanlannalla.
Viljelytavaltaan ja käytöltään maa-artisokka muistuttaa perunaa.
Maa-artisokka kannattaa istuttaa huhti–toukokuussa tai syksyllä syys–lokakuussa tasamaalle tai harjuun 10–15 sentin syvyyteen. Maa-artisokan istutuksessa riviväli on noin 70–80 senttiä ja istutusväli noin 30–50 senttiä.
MAINOSMaa-artisokan sadonkorjuuaika on myöhäinen syksy, syyskuusta marraskuuhun. Mukulat säilyvät maassa talven yli, joten niitä voi korjata myöhemminkin.
Kuva: Maru Lemmetty
MAINOS