Ruuan valmistus varaavassa takassa vähentää tarvetta käyttää sähköuunia tai sähköliettä ja auttaa siten säästämään sähköä. Takkaa lämpiää talvella monessa kodissa, ja samaa lämpöä voi hyödyntää myös ruuan valmistuksessa.
Ruuan valmistus varaavassa takassa onnistuu monin tavoin. Takkalämmön eri vaiheet saa hyödynnettyä erilaisiin ruokiin, sillä kokkaus onnistuu hiilloksella ja vielä pitkään jälkilämmössä.
– Takan lämpö kypsentää ruokia vielä pitkään tulen sammumisen jälkeen. Vain mielikuvitus on rajana, ja takan lämmössä voi hauduttaa, kypsentää ja paistaa kaikenlaisia ruokia, kannustaa Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Heli Hjälm.
Varaavassa takassa valmistuvat esimerkiksi 200 asteessa paistettava marjapaistos ja 180 asteessa paistettava takkakiusaus, jossa on kasviksia ja sieniä. (Kuva: Tulikivi Oyj)
Leivinpaperitaskussa syntyvä höyry kypsentää kalan sopivaksi ja jättää kasviksiin mukavan suutuntuman. Kuva: Tulikivi Oyj.
Uuniastiat käyvät myös takkaan
MAINOSRuokaa voi varaavassa takassa tehdä samoilla välineillä kuin sähköuunissa.
Vuolukivi varaa mukavasti lämpöä, ja valurautapadat sopivat mainiosti takkaan. Kuitenkin kaikki uuninkestävät keraamiset astiat kestävät myös takan lämpötilat, koska varaavan takan lämpötila on hieman miedompaa kuin sähköuunin – tarkoitus ei ole kokata liekeissä vaan vasta hiillosvaiheessa.
Takkapesän lämpötilaa voi mitata perinteisellä tai elektronisella lämpömittarilla.
Puurosta kypsyy varaavan takan jälkilämmössä pehmeänmakuinen herkku. Pistä se illalla muhimaan takan jälkilämpöön, niin saat aamulla ihanaa puuroa.
Valmistus
Viikon takkaruokareseptit -videosarjassa ja -opasvihkossa kotitalousasiantuntija Tiia Koppanen valmistaa itse suunnittelemiaan ateriakokonaisuuksia, joissa hyödynnetään kotimaisia raaka-aineita ja kotivaratuotteita.
– Resepteissä on hyödynnetty paljon kotivaratuotteita kuten säilykkeitä, hedelmiä, hiutaleita ja rouheita, jotka säilyvät huoneenlämmössä ja joita käytetään muutenkin koko ajan, Hjälm kertoo.
MAINOSJos kotona ei ole takkaa, ruuat voidaan valmistaa myös sähkö-, kaasu- tai leivinuunissa sekä grillissä.
Kotitalousasiantuntija Tiia Koppanen valmistaa itse suunnittelemiaan ateriakokonaisuuksia ja kertoo videolla, miten ruuat valmistetaan.
Hjälm sanoo, että kilowattituntien ja eurojen säästämisen lisäksi takkaruoanlaitto kasvattaa myös henkistä hyvää.
– Tutkimuskin vahvistaa, että elävän tulen äärellä verenpaine ja stressi voivat laskea. Takkatulen sytyttäminen ja tuleen tuijottaminen vahvistavat arjessa jaksamista, Hjälm toteaa.
Esimerkkinä leivän paistaminen
MAINOS(Irtokuutiosta koivua saadaan lämpöenergiaa noin 1 000 kWh.)
Ruuan valmistaminen varaavassa takassa vähentää sähkön kulutusta, koska sähköuunia ja liettä ei tarvita.
Lähteet: Pohjois-Karjalan Martat ry ja Tulikivi/Kuvat Tulikivi ja iStock
Katso Viikon takkaruokareseptit -videosarjan videot. Sarjan opasvihkoa voi tiedustella Tulikiven toimipisteistä sekä Pohjois-Karjalan Martat ry:ltä.