Evan kanssa pihalla – talvipuutarhan taikaa

Piha

Talvipuutarha on saanut aivan eri ilmeen kuin kesällä: lehtipuiden ja -pensaiden lehdet ovat varisseet, auringonvalon määrä on vähentynyt ja maa on huurteen tai lumen peitossa.

Pihasuunnittelussa on hyvä huomioida pitkä talvi eikä vain keskittyä kesän kukintoihin ja vehreyteen. Talvipuutarha on upea: siellä korostuvat puutarhan kasvien ja tilojen muodot vahvemmin kuin muina vuodenaikoina. 

Vanhat omenapuut kannattaa usein säilyttää pelkästään muotonsa vuoksi, vaikka ne eivät enää tuottaisikaan paljon satoa. Myös riippapuut ja -pensaat ovat kuin koristeita huurteen tai ohuen lumikerroksen alla. Käppyräisen peikon-pähkinän kauneus tulee esiin etenkin talvella. Jotta se pääsisi paremmin oikeuksiinsa, on se parasta istuttaa erilleen muusta korkeasta kasvustosta.

Selkeiden muotojen havut, kuten pesä- ja siilikuusi, kääpiövuorimänty, kartiovalkokuusi ja pilarikataja, antavat etenkin talvisin ryhtiä pihamme muotoihin, kuten myös muotoon leikatut pensaat ja puut.

Joidenkin puiden rungot tulevat vahvemmin esiin talvella lehtien pudottua. Tuohituomella on kaunis, kuparin-ruskea hilseilevä runko, korkkipuulla monijuovainen ja punakoivulla taas vitivalkoinen runko.

Hortensioiden ja koristeheinien kukintoja ei kannata leikata alas syksyllä. Ne ovat hentoja pitsisiä elementtejä, jotka keventävät muuten melko karua talvipuutarhaa.

Talvipuutarha – vähän väriä ja paljon valoa

Ikivihreät alppiruusut, havut ja korallikanukan punaiset versot tuovat väriä muuten suhteellisen valkoharmaaseen maisemaan. Maanpeitekasveista vihreänä säilyvät kaunis taponlehti, rönsyansikka, varjoyrtti, varjorikko, pikkutalvio ja herttavuorenkilpi.

Talvipuutarhassa valaistuksen merkitys on suuri useastakin syystä: pihavalaistus tuo turvallisuuden lisäksi tunnelmaa, ja sillä voi korostaa pihan muotoja. Kauniinmuotoiset puut ja pensaat sekä muut yksityiskohdat, kuten hennot, lakastuneet kukinnot, kalliot ja luonnonkivet, luovat upean maiseman ja näkymän kodin ikkunasta, kun ne on valaistu. Pihan kiinteiden valaisimien lisäksi talvipuutarhaa voi koristella erilaisin valonauhoin ja lyhdyin.

Vinkkejä syystalvelle: pihasuunnittelua ja -koristeita

  • Syystalvi ja talvi ovat erinomaista aikaa suunnitella pihaa. Kesän ja syksyn jäljiltä pitäisi olla vielä tuoreessa muistissa asiat, joihin halutaan muutosta. Kirjoita toiveesi ylös tai valokuvaa ongelmakohdat. Talvella näkee paremmin, onko puutarhassasi liian paljaita kohtia. Tarkkaile pihaa sisältä käsin, ikkunan läpi – mitä haluaisit nähdä toisin? Suurimman osan vuodesta se on yleisin maisemasi.
  • Syyskukkien kuihduttua voit täydentää ruukkuja havun-oksien lisäksi myös isoilla puiden ja pensaiden oksilla. Etenkin oksat, joissa on vielä marjat jäljellä, tuovat ilmettä sisäänkäynnin yhteyteen.
  • Kun teet jäälyhtyjä, sujauta mukaan koristeeksi käpyjä, lehtiä tai havunneulasia. Laita lyhtyjen pohjalle sammal-kerros ja upota kynttilä siihen.

Ajankohtaista loka–marraskuussa

  • Tulppaanin sipuleita voi istuttaa aina roudan tuloon asti.
  • Haravoi lehtiä pensaiden alle ja levitä päälle painoksi vähän multaa, hiekkaa tai kuorikatetta. Maatuessaan lehdet lannoittavat maata.
  • Huolla puutarhavälineesi: pese, teroita ja öljyä kaikki sakset.

 

Teksti: Eva Wuite, kuva: iStockphoto

Huvilasta & Huussista tuttu suunnitteluhortonomi Eva Wuite on tehnyt piha- ja maisemasuunnitteluja jo yli 10 vuoden ajan ympäri Suomea. www.gardenliving.fi


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

Evan kanssa pihalla pihakoristeet pihasuunnittelu pihavalaistus talvipuutarha

Lisää samasta aiheesta