Leikkaamalla hedelmäpuita oksisto harvenee, jolloin latvuksesta tulee ilmava. Aurinko ja ilma pääsevät latvuksen sisään, sadosta tulee parempi eikä puu ole niin altis hedelmäruvelle. Oksat myös vahvistuvat eivätkä repeile helposti.
Kaikkia hedelmäpuita voi leikata keväällä ennen lehtisilmujen turpoamista. Kirsikka-, kriikuna- ja luumupuut vuotavat keväisin mahlaa, joten niiden leikkaus on ajoitettava maaliskuulle tai jätettävä loppukesään. Nämä puut tarvitsevat vain vähäistä leikkausta.
Melko hitaasti kasvavaa päärynäpuuta ei tarvitse leikata yhtä usein kuin omenapuuta.
↑ Oikea leikkauskohta on 0,5 cm muodostuneen silmun yläpuolelta (1) tai oksankauluksen yläpuolelta siten, että leikkaus ei jätä tappia (2) eikä ole liian rungonmyötäinen (3). Paksu oksa leikataan useammassa osassa, ettei se repisi katketessaan puun kuorta. Lopuksi oksa leikataan tyvestä niin, että oksankaulus jätetään paikoilleen.
MAINOSJos taimen latva- ja sivuversot ovat pitkät, ne on leikattava istutuksen yhteydessä. Syksyllä istutetut leikataan seuraavana kevättalvena.
Leikkaa ns. kilpalatva kokonaan pois. Lyhennä pääversoa noin 30 cm ylimmän sivuverson kohdalta ja sivuversojen pituutta kolmannes. Poista myös noin 50 cm rungon alaosasta kasvavat versot ja kaikki vioittuneet ja voimakkaasti latvuksen sisään kasvavat versot.
Poista latvuksen sisään kasvavat, toisiaan hankaavat sekä liian alhaalla olevat oksat. Nuoria puita leikataan 2–5 vuoden välein.
Latvuksesta tulee leveämpi, jos teräväkulmaiset oksat sidotaan nauhalla ja kiinnitetään maassa olevaan kiveen.
MAINOSVanhempien hedelmäpuiden hoitoleikkauksella ylläpidetään saavutettua, luonnollista muotoa. Poista n. 10 % lehvästöstä, rungon alaosasta kasvavat versot ja juuriversot. Poista myös vaurioituneet ja kuolleet oksat. Hoitoleikkauksia tehdään 5–7 vuoden välein.
Yleisin syy kituliaasti kasvavaan puutarhaan on niukka kastelu. Sadevesi jää usein vain maan pintakerrokseen juurien ollessa paljon syvemmällä – jano ei lähde, jos vain tukka kastuu! Vesi on helppo keino saada kasvit kasvamaan nopeasti, edellyttäen tietenkin, että kasveilla on oikea määrä kunnon multaa.
Huvilasta & Huussista tuttu suunnitteluhortonomi Eva Wuite on tehnyt piha- ja maisemasuunnitteluja jo yli 10 vuoden ajan ympäri Suomea.
MAINOS
Teksti: Eva Wuite
Kuvat: Toimitus, iStockPhoto