Pientalotohtori: 1970-luvun pientalo – Tasakattolaatikoista käkikelloihin

Talo

Koko vuoden kestävässä juttusarjassa käsitellään pientaloja eri vuosi­ kymmeniltä. Tässä numerossa vuorossa ovat 1970­-luvulla rakennetut talot. 1970-luvulla suosittiin valesokkelia ja tasakattoja, mutta nousukausi toi pientaloihin elintasoa parantavia elementtejä.

1970-luvun alussa oli tyypillistä rakentaa suuria, tiiliverhoiltuja tasakattoisia koteja. Näitä taloja rakennettiin jo 1960-luvulla alkaneen voimakkaan teollisuuden kasvun ja kaupunkeihin suuntautuvan muuttoliikkeen vuoksi suurten kaupunkien laitamille syntyviin lähiöihin.

Kodit rakennettiin tasamaalle yhteen ja rinnetonteille kahteen kerrokseen. Aikakauden rakentamista ohjasivat suuresti myös voimakas elintason nousu ja sitä seurannut energiakriisi.

↑ 1970-luvun talon julkisivulle tyypillistä ovat suuret ikkunat, punainen tiiliverhoilu ja tummaksi petsatut puuosat.

Uima-altaita ja näköalaikkunoita

Tuohon aikaan leimaavaa oli, että pientalojen saunatilat tehtiin erilliseen siipeen tai pohjakerrokseen. Nousukauden myötä oli tyypillistä myös, että taloihin rakennettiin uima-altaita.
Kotien julkisivusta erottuivat suuret, lähes koko seinän levyiset näköalaikkunat ja katoille sijoitetut kupolimaiset valokuiluikkunat. Vihreäksi tai ruskeaksi maalatun sokkelin seurana oli punainen tiiliverhous ja tummaksi petsatut puuosat ikkunoissa sekä otsalaudoissa.

1970-luku toi tullessaan myös erilliset tuuletusikkunat ja lämpöeristyt ulko-ovet. Julkisivut olivat muuten pelkistettyjä ja ulko-oven suojana olikin vain pieni lippa tai syvennys.

Vaikka 1970-luvulla yhdisteltiin rakennusmateriaaleja ja moni puutalo vuorattiin tiilillä, täystiilitalo säilytti vielä asemansa. Teollistuminen synnytti pientalorakentamiseen tuohon aikaan massatuotannon.

Energiakriisi muutti rakentamistapaa

Vuoden 1973 öljykriisi nosti jyrkästi lämmityskustannuksia. Tämän takia vuonna 1976 voimaan tullut Suomen rakentamismääräyskokoelma edellytti aiempaa parempaa lämmöneristämistä kaikessa rakentamisessa. Voimaan tulleiden määräysten seurauksena puutalon seinään tuli asentaa vähintään 150 millimetrin paksuista mineraalivillaa. Energiakriisi pienensi ikkunoiden kokoa ja ulko-ovien määrää.

1970-luvun puolivälissä tasakatot alkoivat vaihtua kattokaltevuudeltaan erittäin jyrkkiin kattoihin. Alppityylisen käkikellotalon erityispiirteinä olivat suuri, 45 asteen kulmassa oleva katto, matala sokkeli ja julkisivu sekä harjan alla leveä koristeellinen päätyparveke.

Entisten yksi- ja kaksikerroksisien talojen rinnalle tuli käkikellotalojen vanavedessä myös puolitoistakerroksiset talot.

↑ 1970-luvun talon julkisivu on kasvillisuuden peitossa. Todennäköisesti vesi jää seisomaan kasvien juurelle kastellen myös sokkelia. Myös sokkelissa kiinni oleva kukkapenkki lisää kosteusvaurioiden riskiä.

Tilat monipuolistuvat

Nousukauden myötä asumisen tarpeet jatkoivat kasvamistaan. Aikakaudelle tyypillisiä ovat erilliset takkahuoneet ja avotakat, joita ei varsinaisesti suunniteltu lämmityslaitteiksi vaan tunnelmanluojiksi. Sittemmin monet avotakat on purettu uusien tulisijojen tieltä tai niihin on asennettu erillinen takkasydän.

1970-luku toi omakotitaloihin myös kylmiöt ja erilliset vaatehuoneet. Nykytietämyksen mukaan hatarasti rakennetut kylmiöt muodostivat riskin sisäilman kosteuden tiivistymiselle kylmiön rakenteisiin. Tästä syystä kylmiöitä ympäröivät rakenteet on syytä tarkastaa viimeistään esimerkiksi asuntokaupan kuntotarkastuksen yhteydessä.

Nousukaudella myös keittiöiden ja kylpyhuoneiden suunnitteluun keskityttiin ja tilojen yleisilmeessä tapahtui suuria muutoksia kirkkaiden värien hallitessa tiloja.

↑ Liian matala sokkeli on riskirakenne.

Valesokkelirakentamisen kulta-aika

Suuria omakotitaloalueita rakennettaessa jouduttiin usein perustamaan koteja heikosti kantaville maapohjille. 1960-luvulla alkanut matala rakentaminen oli yhä suosittua.

Tämä tarkoitti myös sitä, että perustukset tehtiin yleensä maanvaraisina ja monesti niin sanottuina laattaperustuksina. 1970-luku oli niin sanotun piilo- eli valesokkelirakentamisen kulta-aikaa.

Valesokkelissa tiilimuurausta tukeva betoni, tai myöhemmin harkkosokkeli, nousee ulkopinnan puolella kantavan puuseinän alapäätä ylemmäs. Tämä tarkoittaa usein, että talon kantava puurunko lähtee läheltä maanpinnan tasoa tai jopa maanpinnan tason alapuolelta. Tavallista on myös, että seinän puurungon alareuna upotettiin maan- varaisen alapohjan alapuolelle, jotta ulkoseinäliitoksesta saataisiin lämpimämpi.

Tämä 1960-luvulta lähtien käytössä ollut rakenne luokitellaankin nykyisin vaurioherkäksi rakenteeksi. Sitä pidetään riskirakenteena sekä Asuntokaupan kuntotarkastuksen suoritusohjeessa että ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoot -ohjelman tuottamassa riskirakenteita käsittelevässä koulutusmateriaalissa.

Kuntotarkastusten yhteydessä rakenteen kunto tulisi selvittää aina rakennetta avaamalla ja tarvittaessa materiaaleista otettavilla näytteillä. Niistä hyväksytty laboratorio selvittää, onko materiaaleihin päässyt syntymään mikrobikasvustoa.

↑ 1970-luvulla myös wc-tiloihin tehtiin rohkeita värivalintoja.

Valesokkeliratkaisulla rakennetuissa kohteissa on tyypillisesti käytetty alapohjarakenteena puukoolattuja lattiaratkaisuja tai niin sanottua tuplalaattarakennetta, jossa runkolaatan päälle on asennettu lämmöneristys ja pintalaatta. Lämmöneristeenä käytettyä mineraalivillaa ja runkolaatan  päältä lähteviä kantavia väliseiniä tai pilareita ei voida pitää kosteusteknisesti kestävinä ratkaisuina.

Tästä syystä näihinkin rakenteisiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, ja tämäkin asia tulee monesti asukkaille yllätyksenä viimeistään asuntokaupan yhteydessä tehdyssä kuntotarkastuksessa.

1970-luvulla rakennetuissa matalaperusteisissa taloissa vaaniikin monesti riski siitä, että maaperän kosteus on päässyt vaurioittamaan rakenteita. Tähän on monesti syynä matalan sokkelikorkeuden lisäksi muun muassa puutteet sade- ja pintavesien ohjauksessa. Rakennus on saatettu perustaa hiekan päälle, jolloin perustusten alla ei ole riittävää kapillaarikatkoa.

Myös salaojituksissa voi olla asennusvirheitä tai ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän.

Salaojajärjestelmälle on KH 90-00403 -kortissa määritelty tekniseksi käyttöiäksi vain 40 vuotta, mikäli järjestelmää on huollettu säännöllisesti. Huoltamattomana käyttöikä on luonnollisesti pienempi.

Puukoolattu lattia ja kaksoisbetonilaattalattiat olivat tyypillinen paikka piilottaa putket pois näkyviltä. Tämä lisää luonnollisesti putkistojen kautta tapahtuvaa vuoto- ja kosteusvaurioriskiä. Piilossa sijaitsevien putkien vuotojen esille tulemisessa voi toisinaan kulua paljonkin aikaa, jolloin vauriot pääsevät laajenemaan suuriksi.

↑ Tasakaton päälle on rakennettu uusi vesikate. Vanhan vesikatteen ja lämmöneristeen välissä ei ole tuuletusrakoa laisinkaan. Kantavissa rakenteissa näkyy vakavia lahovaurioita, joiden syynä on kostea sisäilma.

Vaurioille herkät kattorakenteet

1970-luvulla markkinoille tulivat myös pientalojen tasakattoratkaisut. Rakenteen toimivuuteen liittyviä riskejä ei kuitenkaan rakentamisen alkuvaiheessa tunnistettu.

Vesikattoja rakennettiin alussa jopa ilman kallistuksia tai vedenpoistoa. Puutteelliset läpiviennit ja ylösnostot sekä puutteet kumibitumipinnoitteessa nostivat riskiä kattovuodoille.

Tasakatoille on ominaista kattovuotojen lisäksi puutteet tuuletuksessa, jolloin sisäilman kosteus pääsee tiivistymään vesikattorakenteisiin. Kosteuden tiivistymiseen vaikuttavat tuuletus vesikatteen alla ja rakenteen höyrynsulussa olevat puutteet. Mineraalivillaeristys vaatii aina toimivan höyrynsulun.

Tasakattoja on ongelmien myötä muutettu ajan saatossa runsain mitoin harja- tai aumakatoiksi. Mikäli alkuperäinen vesikatto on jätetty pakoilleen ja sen tuuletusta ei ole parannettu, sisäilman kosteuden tiivistymisriski on edelleen olemassa.

1970-luvun puolivälin jälkeen markkinoille tulleissa käkikellotaloissa vesikaton ja lämmöneristeen välinen tuuletus on niin ikään ongelmallinen, ja jos se ei toimi, kosteuden tiivistyminen ja rakenteiden vaurioituminen on todennäköistä.

Käkikellotalojen rakennekuvissa tuuletusraoksi on merkitty vinokatto-osuuksilla vain 20 millimetriä. Todellisuudessa rako on tutkituilta osin aina lähes nollassa, jolloin rakenne ei pääse tuulettumaan ja vaurioituminen on ilmeistä.

1970-luvun talot sisältävät lukuisia vaurioherkkiä rakenneratkaisuja. Kaikki riskialttiit rakenteet eivät kuitenkaan aina vaurioidu. Riskien selvittäminen vaatii aina rakenteiden avaamista ja tarkempaa tutkimista.

Kuntotarkastuksen keinoin rakenteen todellinen kunto ei aina välttämättä selviä ja tästä syystä muun muassa asuntokaupan kuntotarkastuksessa suositellut jatkotutkimukset tulisi aina tehdä.

Teksti ja kuvat: Raksystems


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

1970-luvun pientalo lämmöneriste lämmöneristys Pientalo ja piha pientalotohtori rakennusmateriaali sokkeli tasakatto valesokkeli

Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aiheeseen liittyviä yrityksiä: