Joulusaunan tunnelma virittäytyy jo matkalla saunaan. Pihasaunaan johtavasta polusta saa idyllisen lyhtyjen ja roihujen avulla.
Onko sinulle tuttua lapsuudesta itse tehdyt jäälyhdyt tai kelopuusta valmistetut jätkänkynttilät? Sellaiset luovat jouluista tunnelmaa saunapolulle. Kätevä askartelija valmistaa itse lyhdyt ja kynttilät, kiireiselle sopii mainiosti kaupan tarjonta.
Myös perinteiset ulkoroihut ovat hyviä tunnelmantuojia. Joulusaunan sijaitessa sisällä tunnelmaan pääsee sytyttämällä kynttilöitä ja lyhtyjä pukeutumistiloihin.
Ei ole kunnon joulusaunaa ilman vihtaa! Hyvä idea on tehdä ja pakastaa saunavihta – tai saunavasta – jo kesällä.
Kesällä pakastettu saunavihta tulee käyttöhetkellä kastella lämpimällä vedellä, ja kun vihtaa lämmittää kiukaan höyryissä, saa raikkaan kesän tuulahduksen joulusaunaan. Toki helpommalla pääset ostamalla vihdan kaupasta.
Jos vihta vielä puuttuu, hanki omasi pikimmiten! Monella vihta jää viime hetken hankintoihin, ja viimeiset viedään käsistä.
Joulusaunan voi yhdistää ihonhoitoon ja itsestä huolehtimiseen. Levitä turvehoito kasvoille saunomisen ajaksi ja huuhtele lopuksi vedellä.
Voit myös yllättää lähimmäisesi ja tehdä hänelle turvehoidon. Tuloksena on rentoutunut ja raikas olo koko loppupäiväksi. Turvehoidolla on lukuisia terveysvaikutuksia ja saatte hehkuvan ihon jouluaterialle.
Kun lauteilla on istuttu tovi ja koittaa vilvoittelun vuoro, on aika hypätä hankeen kierimään. Tämä on taattu kikka päästä käsiksi lapsuuden joulusaunamuistoihin.
Mitä enemmän sukeltelet ja uit hangessa, sitä hauskempaa sinulla ja muilla on. Kyllä jokainen uskaltaa kerran vuodessa tehdä hankeen kuperkeikan ja lumienkeleitä!
MAINOSKun lähdet joulusaunaan, nappaa kainaloon termospullollinen glögiä ja rasiallinen pipareita. Vilvoittelun lomassa mikään ei maistu paremmalta kuin lämmin glögi ja joulupiparit.
Joko olet kokeillut sinihomejuustoa piparin kaveriksi? Tämä liitto on makuhermoja kutkuttava, ja joulusaunassa on korkea aika testata tätä makuelämystä, mikäli se on jäänyt kokematta!
Entisaikoina uskottiin, että jokaisella saunalla oli haltija suojelemassa saunapaloilta ja muilta ikävyyksiltä. Saunatontut ovat näiden haltijoiden jälkeläisiä.
Onko sinun saunassasi saunatonttu? Hyvä vinkki on tervantuoksuinen saunatonttu, joka levittää saunaan tunnelmallista tervan tuoksua.
MAINOSMuistathan jättää saunatontulle suomalaisen joulusaunaperinteen mukaisesti puurolautasen, jotta saunatonttu pysyy tyytyväisenä ja saunapaloilta vältytään jatkossakin.
Joulukuusi – vinkit kuusen kaatoon ja säilytykseen
Kuinka puusauna lämmitetään oikein?
Joulusiivous suunnitteilla? Näillä ohjeilla onnistut
Jouluruoka: tässä ovat suosituimmat jouluruoat ja ruokareseptit