Kasvihuoneen rakentaminen on yksi hyvä vaihtoehto, kun haluaa pihalle monikäyttöisen ulkotilan.
Kasvihuone pidentää kasvatuskautta sekä keväästä että loppusyksystä, ja esimerkiksi tomaatti- sekä kurkkusadosta tulee runsaampia.
Kasvihuoneesta voi myös muodostua kiehtova piilopaikka aamukahvin tai iltateen nauttimiseen tai jopa ystävien kestitsemiseen puutarhajuhlissa.
Kasvihuoneen rakentaminen itse kannattaa ainakin siksi, että silloin siitä saa juuri itseään miellyttävän ja persoonallisen.
MAINOSKasvihuoneen rakentaminen on iso projekti, jossa pitää olla jotain ymmärrystä rakentamisen perusteista ja työkalujen käytöstä.
Materiaaleina kasvihuoneessa käytetään lasin tai muun valoa läpäisevän materiaalin lisäksi puuta tai alumiinia tukirankana. Puurunkoon sopii parhaiten lämpökäsitelty mänty tai muu puumateriaali, joka kestää kosteutta.
Hauska idea on hyödyntää kasvihuoneen rakentamisessa vanhoja tiiliä, jotka muurataan yhdeksi tukevaksi seinäksi.
Tiilet varastoivat auringon lämpöä ja luovuttavat sitä hitaasti, mikä auttaa pitämään kasvihuoneen lämpötilan ihanteellisena – ei liian kuumana tai kylmänä.
MAINOSKevyempi kasvihuone syntyy paksusta UV-suojatusta kasvihuonemuovista ja valmiista teräs- tai alumiinirungosta. Se pitää kasata ja säilyttää talven yli sisätiloissa.
Vanhoista ikkunalaseista saa ihastuttavan ja yksilöllisen kasvihuoneen, joka ei välttämättä ole se kaikkein kestävin ratkaisu mutta varmasti tuottaa koko elinkaarensa ajan iloa ja hyvää mieltä ympärilleen.
Monen mielestä vanhojen ikkunoiden synnyttämä rustiikkinen ulkoasu on kasvihuoneelle kaunein mahdollinen.
Vanhoja ikkunoita on saatavilla kaikenikäisiä ja monen tyylisiä. Laseja voi olla yksinkertaisia, kaksinkertaisia tai kolminkertaista kapeita, leveitä, isoja ja pieniä.
MAINOSVanhojen ikkunoiden kunto tulee tarkistaa ennen rakennusprojektia. Ikkunalasien tulisi pysyä tukevasti raameissaan, että niistä saa rakennettua turvallisen kasvihuoneen. Jos puukehys on pehmeä, kun sitä painelee jollain terävällä, sitä ei kannata ainakaan sellaisenaan käyttää kasvihuoneen rakentamiseen: se ei kestä.
Turvallisuus on yksi erittäin tärkeä näkökulma kasvihuoneen rakentamisessa. Seinämateriaalien tulee kestää kasassa kovallakin tuulella ja lumen aikaan, mutta erityistä huolellisuutta tarvitaan katossa.
Kattoon ei saa laittaa mitä tahansa läpinäkyvää materiaalia. Jos käytetään lasia, sen tulee olla turvalasia. Tavallinen lasi nimittäin pirstaloituu hajotessaan, ja sirpaleet aiheuttavat valtavan turvallisuusriskin.
Varminta on rakentaa kasvihuoneen katto – tai jopa koko kasvihuone – kennolevystä, joka ei voi pudota sirpaleina niskaan. Tyylikkäiden lasiseinien ja kestävän kennolevykaton yhdistelmä on monella tapaa oivallinen valinta.
MAINOSPaksu kennolevy kestää lumen painon. Kannattaa myös tarkistaa, että kennolevy on UV-suojattua eikä haperru auringonvalossa.
Kennolevyn yksi hyvä puoli on, että se hajauttaa auringonsäteitä luoden kasveille mainiot valo-olot. Ihmisilläkin on leppeässä valossa miellyttävä olla, kun aurinko ei paahda katosta suoraan päälle.
Myös kokonaan kennolevystä tehdyt kasvihuoneet ovat yleisiä, koska ne kestävät ja tarjoavat otolliset lämpö- ja valo-olot. Lisäksi kennolevy on helposti asennettavaa materiaalia.
Moni asia vaikuttaa kasvihuoneen rakentamisen kustannuksiin, kuten sen koko, rakennusmateriaalit ja omat rakennustaidot.
Itse tekemällä ei välttämättä edes säästä hinnassa, jos kaikki materiaalit pitää ostaa erikseen. Kannattaa myös tutkia valmiita vaihtoehtoja ainakin vertailun vuoksi.
Kasvihuoneen voi rakentaa täysin kierrätysmateriaaleista, kunhan on malttia ja ymmärrystä tarpeista.
Naapureilta ja nettikirppisten roskalavaryhmistä kannattaa kysellä jämämaaleja, räystäskouruja ja vanhoja tiiliä.
Jos kaikki materiaalit löytyvät omasta takaa tai ne saa ilmaiseksi, kirvesmiehen palkkaaminen ei välttämättä vielä nosta kasvihuoneen rakentamisen kustannuksia ohi valmiiden kasvihuoneiden – kannattaa laskea tarkasti.
Kasvihuoneeseen voi rakentaa myös tulisijan savupiippuineen, jolloin siellä on lämmin pikkupakkasilla. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon rakennuslainsäädännön määräykset: pienen kasvuhuoneen saa rakentaa ilman eritystä rakennuslupaa, mutta tulisijaa varten saatetaan tarvita erillinen lupa.
Aurinko nousee idästä ja laskee etelän kautta länteen. Se tarkoittaa, että etelänpuolen seinän puolella voi olla kesällä kovin kuuma, joten sinne kannattaa saada varjoja vaikka pihan puista, pensaista tai verhosta.
Mutta mitä muuta tulisi tietää, kun valitsee kasvihuoneelle paikkaa? Käytännössä ilmansuuntia tärkeämpää kuitenkin on käytännöllisyys.
Kasvihuone ansaitsee kunnolliset perustukset pysyäkseen ojennuksessa. Perustuksia ei saa tehdä hutiloiden tai ajattelematta.
Tärkeintä on tasainen ja suora pohja.
Perustuksien valinnassa voi ottaa vapauksia. Kasvihuoneelle voi tehdä maapohjaisen laatan tai ruuvipaaluperustuksen. Se voi myös perustaa valmiin laatoituksen tai terassin päälle.
Etenkin, jos kasvihuoneen tekee vanhoista ikkunalaseista, perustuksista pitää saada roudankestävät. Toki muutenkin perustuksiin tarvitaan kunnon routasuojaus.
Sokkelin voi kestopuusta, muurata tiilistä tai valaa paikalleen betonista. Kasvihuone tulee myös ankkuroida tukevasti paikalleen.
Kasvihuoneen lattia syntyy monesta materiaalista sen mukaan, miten vankkaa tai helppohoitoista lattiaa kaipaa.
Kasvihuone tarvitsee tuuletusikkunoita, koska ilman tulee vaihtua ja kuumuutta on pystyttävä tasaamaan tuulettamalla. Tuuletuksella säädellään myös kosteutta.
Kasvihuonekasvit nauttivat kosteudesta mutta niin tekevät myös sienitaudit härmä ja home. Lisäksi kasvihuonetuholaiset rakastavat kosteaa ja seisovaa ilmaa.
Tuuletusikkunat voivat olla seinässä, katossa tai ovessakin, mieluiten molemmin puolin kasvihuonetta.
Tuuletusikkunat tulee rakentaa niin, että ne eivät lepata tai irtoa kovassakaan tuulessa. Luukkuihin kannattaa asentaa kasvihuoneen ikkunan automaattiavaajat, koska se helpottaa kasvihuoneen hoitamista.
Lähteet: kivikangas.fi, teeitse.com, aurinkotahti.fi, meillakotona.fi ja wikipedia
Kuvat: iStock