Lavatarhan perustaminen – lue vinkit ja katso video!

Piha

Lavakasvattaminen on suosittua, eikä ihme, sillä lavatarhan perustaminen on helppoa. Lavatarhassa voi kasvattaa lähes mitä vaan, yksivuotisista kasveista monivuotisiin kasveihin.

Lavakasvatus on hyvä vaihtoehto silloin, kun ei ole tarvetta isolle kasvimaalle tai suuren kasvimaan perustaminen on muuten mahdotonta. Kasvilavan voi rakentaa itse käsittelemättömästä puusta. Jos haluaa päästä helpolla, valmis lavakaulus on mainio valinta.

Laatikkoviljelyn edut

Yhteen kasvilavaan saa hyvin mahtumaan yhden perheen salaatit ja yrtit ja jos haluaa suuremman sadon, kasvilavoja voi perustaa kerralla useamman.  Lavan etuna verrattuna perinteiseen kasvimaahan on se, että rikkakasvit saa pidettyä helpommin kurissa. Jos lavoja kokoaa useamman päällekkäin, vanhemmatkin ihmiset pystyvät hyvin kasvattamaan lavassa, kun työskentelykorkeus on korkeammalla.

Lavatarhan perustaminen on helppoa:

1. Aseta ensimmäiseksi kangas lavan pohjalle ja reunoille. Kankaaksi sopii esimerkiksi suodatin- tai maisemointikangas. Tärkeää on, että kangas on vettä läpäisevää. Kangas estää mm. rikkakasvien kasvamista pohjan kautta ja pitää lavakauluksen reunukset pitempään siisteinä.

2. Lisää kankaan päälle multaa siten, että kasvilavaan jää n. 5 cm reuna. Kaupan säkkimulta on turvallisin vaihtoehto, jos haluaa olla varma, että mullan mukana ei tule rikkakasvien siemeniä.

Turvemullan tai turpeen lisääminen perusmullan sekaan keventää kasvualustaa ja ehkäisee sen tiivistymistä.

3. Yhden lavakauluksen korkuisessa kasvilavassa voi hyvin kasvattaa mm. salaatteja ja yrttejä. Juurikkaat, kuten porkkana ja punajuuri sekä peruna, tarvitsevat vähintään kahden lavakauluksen syvyisen kasvualustan. Monivuotisiakin kasveja esim. pensasmustikka ja vadelmaa kannattaa rohkeasti kokeilla, kunhan muistaa riittävän syvän kasvualustan eli vähintään kolme lavakaulusta päällekkäin.

4. Tämän jälkeen voit istuttaa mieleisesi kukat ja kasvit kasvilavaan.

Katso video lavatarhan perustamisesta!

Teksti ja kuvat: Hankkija


Julkaisuun liitetyt avainsanat:

eurolava kasvilava kuormalava lavakasvatus lavatarha lavaviljely

Julkaisuun liitetty yritys

https://www.hankkija.fi

Hankkija on täyden palvelun maatalouskauppa

Hankkija on Suomen johtava maatalouskauppaketju, joka koostuu 53 myymälästä ja maatalouden monipuolisimmasta verkkokaupasta. Hankkija-konsernin palveluksessa työskentelee lähes tuhat henkilöä ja 2016 liikevaihto oli 729 MEUR. Hankkija-konserniin kuuluu Hankkija Oy:n lisäksi logistiikkayhtiö Movere Oy, josta Hankkija omistaa 66 %. Lannoitevalmistaja Yara Suomi Oy omistaa Moveresta kolmanneksen. Hankkija-konsernin omistaja on tanskalainen Danish Agro -ryhmä. Agrimarket ja Multasormi muuttivat nimensä perinteitä kunnioittaen Hankkijaksi vuoden 2016 alusta alkaen.

Etelä-Pohjanmaalla osuuskauppa Eepeen alueella Hankkijan jälleenmyyjänä toimii Eepee Agri.

Hankkijan tavoitteena on toimia maatalouden ammattilaisten parhaana kumppanina ja tarjota viljelijälle kaikki maatalouden tuotantopanokset. Hankkijan palveluita tarjoavat myymälöiden lisäksi asiakasvastuumyyjät, konekeskukset ja konemyyjät, myyntikeskus ja Suomen laajin maatalousalan verkkokauppa. Hankkija tarjoaa viljelijälle laajan valikoiman palveluita ja tuotteita: siemenet, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, ammattipuutarhaviljelytarvikkeet, rehut, traktorit, leikkuupuimurit ja maataloustyökoneet, varaosat, työkalut, tarvikkeet ja polttoaineet. Hankkijan valikoimista löytyvät alan johtavat tuotemerkit. Hankkija-perheen arvostettuja brändejä ovat Suomen Rehu ja Kasvuohjelma-kasvinviljelyn palvelukokonaisuus.

Puutarhaharrastajille, hevostalouden ammattilaisille ja harrastajille, lemmikinomistajille sekä rakentajille ja remontoijille on myös tarjolla laadukas tuotevalikoima kilpailukykyiseen hintaan.

Lue lisää: Hankkija