Pientalotohtori: ikkunat, ovet ja julkisivu – Hyväkuntoiset ikkunat, ovet ja julkisivu suojaavat kotia

↑ Tässä rakennuksessa julkisivun, ikkunoiden ja ovien kunnosta ei ole huolehdittu, mikä aiheuttaa ison riskin talon muille rakenteille.

Rakennusmääräysten mukaan rakenteet ja LVI-järjestelmät on tehtävä niin, ettei sisäisistä ja ulkoisista kosteuden lähteistä peräisin oleva vesihöyry, vesi tai lumi tunkeudu rakenteisiin ja rakennuksen sisätiloihin. Tämä pätee myös pientalojen julkisivuihin.

Julkisivujen kestävyyden ja kosteusteknisen toiminnan kannalta on olennaisinta, että julkisivuverhous suojaa seinärakennetta säärasituksilta mutta ei muodosta liian tiivistä ja tuulettumatonta pintarakennetta. Ulkoseinärakenteen tulee harventua sisältä ulospäin.

Jos vesihöyry pääsee rakenteeseen, sen täytyy myös päästä sieltä pois, jottei rakenne vaurioidu. Mikäli rakenteen ulkopuoli tehdään hengittämättömäksi, ulkoseinärakenteisiin saattaa alkaa vuosien aikana syntyä vakavia vaurioita ja ongelmia.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös julkisivurakenteiden liitosten tiiviyteen, eli muun muassa ikkunoiden ja ulko-ovien liitoksiin. Niiden tulee olla tiiviitä ja pellitysten kaataa oikeaan suuntaan.

Mitä enemmän julkisivussa on eri rakennetyyppejä, sitä enemmän on myös riskialttiita liitoksia rakenteessa. Julkisivujen taustaan kulkeutuvan veden määrää tulisi pyrkiä minimoimaan, ja mahdollisessa tuuletusvälissä pitäisi olla hallittu vedenohjaus pois rakenteista.

Julkisivua rasittavat tekijät

Räystäättömyys ja rakennuksen korkeus lisäävät merkittävästi ulkoseiniin ja julkisivuverhouksiin kohdistuvaa kosteusrasitusta. Julkisivuvauriot johtuvat usein myös köynnöskasveista, jotka pitävät seinän pinnan kosteana. Nykytietämyksen mukaan kasvillisuus tulisikin poistaa seinustoilta.

Lisäksi puutteellinen sokkelikorkeus voi olla syypää verhouksen vaurioihin, kun rankkasateen roiskevedet vahingoittavat julkisivun alaosia. Yhtenä syynä ulkoseinien rappeutumiseen voi olla myös suoraan julkisivuverhoukseen kiinni asennetut portaat, terassit tai patiot.

Tuulettumattomalle tai huonosti tuulettuvalle ulkoseinärakenteelle vaurioriskin aiheuttavat myös esimerkiksi vesikaton vuotaminen ulkoseinän eristeisiin tai väärin asennettu vesipelti. Riskiä aiheuttaa myös yläpohjarakenteen puutteellisesta tuuletuksesta johtuva kondenssikosteus, joka on valunut ulkoseinärakenteen yläosiin.

Rakennuksen sijainti voi asettaa omat erityisvaatimuksensa julkisivujen toiminnalle ja niihin kohdistuvalle rasitukselle.

Lisääntynyt kosteusrasitus voi aiheuttaa ongelmia erityisesti rakenteissa, joiden toiminta on aiemmin perustunut siihen, että rakenteet ovat ehtineet kuivumaan aina riittävästi ennen seuraavaa kosteaa jaksoa.

On myös hyvä huomioida, että erilaiset julkisivujen rakenteissa käytettävät materiaalit ja rakennetyypit reagoivat kosteuteen eri tavalla.

Tuuletus tärkeää puujulkisivuissa

Perinteisesti suomalaisen pientalon julkisivu on tehty puusta. Tämä johtuu pitkälti siitä, että puuta on ollut helposti saatavilla omista metsistämme, ja sitä on pidetty helppona materiaalina keveytensä ja työstettävyytensä ansiosta. Vaikka markkinoille on ajan saatossa tullut uusia ja varsin erilaisia julkisivumateriaaleja, puu pitää edelleen pintansa.

Puupinnoissa tärkeää on, että huoltomaalaukset tehdään hyvissä ajoin ennakoidusti eikä vasta sitten, kun maali on alkanut kuoriutua pois ja puun pinta päässyt vaurioitumaan. Toinen tärkeä asia on valita oikea maalityyppi, varsinkin, kun maalataan vanhaa taloa aiempien maalikerrosten päälle. Maalivalmistajilla on tutkimuspalveluita, joissa saa selvitettyä nykyisen maalipinnan koostumuksen.

Erityisesti puujulkisivuissa korostuu ulkoseinärakenteen tuuletuksen toimivuus. Mikäli sisäilman vesihöyryä pääsee rakenteeseen, sen pitäisi myös päästä poistumaan. Tuuletusraon merkitys nykyrakentamisessa on jo itsestäänselvyys.

Tyypillinen tuulettumaton seinärakenne on 1950-luvun rintamamiestaloissa. Sellaisessa ei ole tiivistä höyrynsulkua sisäpuolella, mikä tarkoittaa, että sisäilman vesihöyryä pääsee rakenteeseen. Koska seinässä on purueriste, se sietää hyvin kosteutta – purulla on hyvä kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta. Edellytyksenä tällaisen rakenteen toiminnalle on, että vesihöyry pääsee poistumaan rakenteesta.

Ongelmia purueristeisten talojen ulkoseinien ja julkisivujen kanssa on tullut, kun 1970-luvulla julkisivuja alettiin maalata tiiviillä lateksimaalilla.
Käytännössä lateksilla maalaaminen tarkoitti sitä, että purutalo laitettiin muovipussiin. Vesihöyry ei päässyt enää poistumaan rakenteista, vaan tiivistyi niihin. Tästä syystä vanhojen kohteiden lautaverhouksia uusittaessa voi löytyä vaurioita lämmöneristeistä, vinovuorilaudoista ja pahimmillaan jopa runkorakenteista asti.

Puujulkisivuissa tulee kiinnittää erityistä huomiota julkisivun liitosten vedenpitävyyteen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ikkunoiden ja ovien liitosten tulee olla tiiviitä ja pellitysten ylösnostojen sekä ikkunapellitysten kaatojen riittäviä.

1950–1960-luvuilla oli toisinaan tapana asentaa vinolaudoituksen päälle sääsuojaksi kattohuopa eli bitumikermi ennen julkisivujen laudoittamista. Mikäli kattohuopa on jätetty laudoituksen alle, riski vaurioitumiselle lisääntyy, sillä kattohuopa on vesihöyrynvastukseltaan hyvin tiivis.

↑ Tiiliverhouksessa näkyy vaurioita, jotka tulisi korjata. Matala sokkelikorkeus aiheuttaa riskin koko julkisivulle.

Tiilijulkisivujen saumat rapautuvat

Tiili mielletään helposti arvokkaammaksi julkisivumateriaaliksi kuin puu, ja pientalojen julkisivumateriaalina se valtasi markkinoita 1970-luvulla. Erään tiilitalotoimittajan mainoslause taisikin olla, että ”Tiilitalossa asuu onnellinen perhe”.

Kansankielessä kuulee usein puhuttavan tiilitaloista. Niin sanotussa täystiilitalossa sekä ulko- että sisäkuoren on oltava tiilestä. Yleisempi versio on kuitenkin tiilivuorattu puurunkoinen talo, jossa sisäpuolella kantavana rakenteena on puurunko ja julkisivuverhouksena tiili. Molemmat talot näyttävät ulospäin samalta.

Tiilijulkisivuja ei tarvitse huoltaa niin paljon kuin puujulkisivuja. Tyypillisin korjaustarvetta aiheuttava vaurio on saumojen rapautuminen iän myötä. Mikäli kohde on tuulisella paikalla ja viistosateelle alttiina, saumat rapautuvat luonnollisesti nopeammin kuin leveän räystään suojassa olevat tiilipinnat.

Tiilimuurauksessa voi myös näkyä saumojen halkeamia, jotka ovat erittäin tyypillisiä kalkkihiekkatiilellä muuratuissa julkisivuissa.

Yleensä halkeamia alkaa ilmaantua ikkuna- ja oviaukkojen kulmiin, ja usein ne johtuvat sisäpuolella olevan puurungon normaalista elämisestä. Mikäli halkeamat jatkuvat sokkeliin saakka, voi syynä olla rakennuksen painuminen tai lähellä tehdyt räjäytys- tai kaivutyöt. Asiaa kannattaa selvittää tarkemmin asiantuntijan avustuksella. Pienempien halkeamien tiivistäminen riittää sillä tavalla, että vesi ei pääse ulkopuolelta tiiliverhouksen taakse.

Talon itä- ja pohjoissivuilla tiilimuurauksen pinnalla voi esiintyä sammalkasvustoa, jonka syynä on yleensä liian suojaisa julkisivu ja puiden läheisyys. Tällöin aurinko ja tuuli eivät pääse kuivattamaan tiiliverhouksen pintaa riittävän nopeasti. Sammalkasvusto lähtee yleensä harjaamalla.

Tiiliverhouksissa voi olla myös pakkasen aiheuttamaa tiilipintojen ja saumojen rapautumista. Yleensä pakkasrapautumista tapahtuu niin sanotuissa kylmissä muureissa ja sateelta suojaamattomissa tiilijulkisivuissa.

↑ Kosteus pääsee vaurioittamaan seinärakennetta julkisivun rappauksen halkeamista.

Rapattujen julkisivujen ongelmana halkeilu

Kiviainesrunkoisten talojen julkisivuverhouksena käytetään usein erilaisia rappauksia. Nykyiset rappaukset ovat pitkäikäisiä, eikä niitä tarvitse huoltaa.

Yli 30-vuotiaan rappauksen kuntoa on kuitenkin syytä seurata. Yksi tapa tutkia julkisivun kuntoa on tehdä niin kutsuttu kopokartoitus, jossa rappauspintaa koputtelemalla saadaan selville, onko rappaus kiinni alustassaan.

Usein rappauksen kopoisuuden syynä on rakenteeseen jäänyt kosteus, joka on päässyt jäätymään, ja lopulta rappaus irtoaa. Kiivas rakentamisen tahti on tuonut esille myös ilmiön, että usein rappausten kopoisuuden syynä on alkuperäisessä työssä tehdyt virheet. Tässä taustalla on yleensä liiallinen kiire rakentamisessa ja osaamisen puute.

Toinen tyypillinen rappauspinnan vaurio on halkeilu, jota yleensä alkaa ilmestyä ikkuna- ja oviaukkojen kulmiin. Halkeamat kannattaa tiivistää heti niiden ilmaannuttua, jotta rappauksen taakse ja rakenteisiin ei pääse vettä.

Mikäli rappaus on irti alustastaan, on se myös mahdollista korjata paikallisesti. Yleensä korjaus joudutaan kuitenkin tekemään ulkonäkösyistä isommalle alueelle. Näin korjauskohta saadaan rajattua niin, ettei se erotu muusta julkisivupinnasta.

Remontoi oikein ja huolellisesti

Eräs keino saada tuulettumaton tai heikosti tuulettuva puurunkoinen ulkoseinä vaurioitumaan on remontoida julkisivu huolimattomasti ja väärin. Yleisin tapa väärän pintamateriaalin lisäksi on lisätä vanhan julkisivun päälle uusi lämmöneristys ulkopuolelle ja tähän päälle vielä uudet julkisivuverhoukset. Tällöin alkuperäinen riskialtis rakenne jää seinän sisään ja tuulettuvuus estyy edelleen.

Rakenteen kunto pitääkin tarkistaa pintaa syvemmältä, ennen kuin lisää lämmöneristystä. Kannattaa ottaa remonttiin avuksi ammattilainen, joka osaa suunnitella rakenteen kosteusteknisen toiminnan oikein.

Raksystems Insinööritoimisto Oy:n asiantuntijoiden kuntotarkastuksissa tekemien havaintojen mukaan joka toinen tiiviisti pinnoitettu tuulettumaton puurunkoinen ulkoseinä vaatii korjaamista, uusimista tai jatkotutkimuksia.

Asuntokaupan yhteydessä onkin syytä varmistaa kuntotarkastajaa valitessa, että kuntotarkastaja noudattaa työssään KH 90-00394 Suoritusohjetta, jotta esimerkiksi juuri tämä kyseinen riskirakenne tulee tutkituksi.

↑ Tässä talossa ikkunoiden ja julkisivujen pellitysten asennuksessa sekä toiminnassa on merkittäviä puutteita, joiden takia seinärakenteet ovat päässeet vaurioitumaan.

Pitkää ikää ikkunoille ja ulko-oville

Kuntotarkastuksissa tulee vastaan koko ovi- ja ikkunarakenteiden historia. Suurin ero eri aikakauden ikkunoissa on lasien määrässä ja tyypissä sekä niiden lämmöneristävyydessä.

Kaksilasiset ikkunat olivat tyypillisiä ratkaisuja aina 1970-luvun alkupuolelle saakka, minkä jälkeen siirryttiin kolmelasisiin ja lopulta 1990-luvulla lämpöelementti-ikkunoihin.

Ovien ja ikkunoiden kunto vaihtelee laidasta laitaan. Eniten vaikuttaa se, kuinka säännöllisesti ja huolellisesti huolto on tehty.

Puumateriaaliksi pyrittiin ennen vanhaan valitsemaan sydänpuuta. Hyvin huollettuna esimerkiksi tällaiset puuikkunat voivat olla kunnossa jopa 60–70 käyttövuoden jälkeenkin. Toisaalta jo 20 vuotta vanhan ikkunan puurakenteissa voi olla havaittavissa lahovaurioita, jos huolto on laiminlyöty ja ikkuna on säälle koko ajan alttiina.

Suurin yksittäinen ongelma ovat vesipellitykset niin ikkunoissa kuin ulko-ovissakin. Monesti vesipeltien kaltevuus on liian vähäinen tai liitokset rakenteisiin eivät ole vedenpitävät.

KH-korttiin merkityn teknisen käyttöiän ylittyminen ei tarkoita automaattisesti ikkunoiden vaihtoa. Vaihtotarve kannattaa antaa alan asiantuntijan arvioitavaksi ikkunoiden todellisen kunnon perusteella.

Ikkunaremontissa huomioitavaa

Ikkunaremontti vaatii hyvää suunnittelua. Ensin kartoitetaan ikkunoiden kunto ja toimivuus. Toiminnalliset häiriöt tai lahovauriot ovat puutteita, jotka ohjaavat päätymään ikkunoiden vaihtoon sen sijaan, että niitä huollettaisiin esimerkiksi maalamalla tai tiivistämällä.

Ikkunaremontti voi parantaa myös energiatehokkuutta. Erityisesti 1970-luvulla käytössä olleiden isojen kaksilasisten ikkunoiden vaihto lämpöelementti-ikkunoihin tuo käyttömukavuuden lisäksi myös energiansäästöä. Nykyään markkinoilla on paljon erilaisia ikkunavaihtoehtoja, joiden vertailemiseen kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa.

Ikkunoiden vaihdon yhteydessä on syytä varautua mahdollisiin ulkoseinässä ikkunan alla olevien kosteus- tai lahovaurioiden korjaamiseen.

Tyypillinen asennusvirhe on liian pieni vesipellin kallistus ja sen huono tiiviys ympäröiviin rakenteisiin. Varsinkin 1970- ja 1980-luvun taloissa pellitykset voivat olla miltei vaakatasossa tai kaataa jopa seinän suuntaan, jolloin sulamis- ja sadevesiä voi valua seinärakenteen sisään kostuttamaan eristeitä. Tästä aiheutuu pitkän ajan kuluessa mittavia kosteusvaurioita ja jopa alla olevien puurakenteiden lahoamista.

Pellitysten tiiviyden merkitys korostuu, jos rakennuksessa ei ole räystäitä. Silloin pellitykset ovat alttiina viistosateen vaikutukselle.

Joissakin 1960- ja 1970-luvun rakennuksissa ikkunan karmit ovat osa talon kantavaa rakennetta, mikä pitää huomioida vaihtotyön yhteydessä. Rakenne on tutkittava huolellisesti, koska karmien poistaminen normaaliin tapaan voi johtaa kantavan rakenteen vakavaan vaurioon.

Purueristeisissä seinissä on tyypillistä purun painuminen ikkunan alla, minkä seurauksena pääsee tapahtumaan lämpövuotoa ulos ja pahimmillaan jopa sisäilman tiivistymistä viileään rakenteeseen.

Ikkunan alapuolisen seinärakenteen kunnon selvittäminen vaatii aina rakenteen avaamista. Se kannattaa sopia tehtäväksi ikkunan vaihtotyön yhteydessä tai aiemmin, jotta mahdolliset vauriot saadaan korjattua ennen uusien ikkunoiden asentamista.

Ilmanvaihto kuntoon samalla

Tarkastuksissa tulee usein vastaan tilanteita, joissa korvausilman saanti on ollut puutteellinen painovoimaisella tai koneellisella poistolla toteutetussa rakennuksessa. Tavallisesti tämä huomataan sisäilman tunkkaisuutena ja ikkunoiden sisäpinnan huurtumisena.

Jos korvausilman saanti on ollut riittämätön, kannattaa ikkunaremontin yhteydessä kiinnittää erityistä huomiota myös ilmavaihtoon esimerkiksi valitsemalla sellaiset ikkunat, joissa on jo valmiina korvausilmaventtiilit. Tällöin vältytään erillisten venttiileiden asentamiselta ulkoseinän läpi.

10 vinkkiä julkisivuvaurioiden ennaltaehkäisyyn

1. Huoltomaalaa puujulkisivu oikea-aikaisesti taloon sopivalla maalilla.
2. Tiivistä tiili- ja rappausverhoukseen tulleet halkeamat nopeasti.
3. Varmista julkisivuverhouksen taustan tuulettuminen.
4. Varmista julkisivuverhouksen läpivientien ja liitosten tiiviys.
5. Pidä huoli, että julkisivuun tai ulkoseinärakenteeseen ei pääsee vettä räystäskourun tai syöksytorven vuodosta.
6. Varmista oikea sokkelikorkeus, jotta julkisivun alaosa ei kastu roiskevesistä.
7. Poista kasvillisuus julkisivun vierestä ja etenkin, jos se on kasvanut seinään kiinni.
8. Varmista, että julkisivun vaakarakenteet eivät kerää vettä tai lunta.
9. Varmista räystäiden ja sadevesijärjestelmän olemassaolo sekä kunto.
10. Älä asenna patiota tai terassia julkisivuverhousta vasten.

Teksti: Kim Malmivaara, kuvat: Raksystems