Viemäritukos on tuttu juttu kodissa. Omakotitalojen viemäreissä esiintyy kasvavissa määrin tukoksia ja niitä ratkotaan usein itse. Väärillä kotikonsteilla tilanne voi kuitenkin hankaloitua entisestään. KotiSun Viemäripalvelut Oy:n viemäriasiantuntija Mikael Lammi kertoo 4 helppoa vinkkiä, kuinka voit helpottaa tukoksia viemärissä ja ylläpidät omakotitalosi viemärin toimivuutta.
Ensimmäinen keino viemärin kunnon ylläpitoon on kiinnittää huomiota arjessa usein toistuviin tapoihin. Huuhteletko multaiset perunat aina keittiön lavuaarissa? Joutuuko ruuanlaitossa syntynyt ylimääräinen rasva viemäriin? Huuhtoutuuko wc pönttöön hygieniatuotteita ja vanhoja ruokia? Pesetkö kuraiset kengät tai koiran toistuvasti suihkutiloissa?
Keskeisin nyrkkisääntö on, että vettä ja wc-paperia lukuun ottamatta kaikki muu on viemäriin kuulumattomia asioita. Viemäritukos syntyy, kun rasva kertyy jäähtyessään putken seinämiin ja rasvaan tarttuu muuta viemärivedessä kulkevaa irtojätettä. Ne aiheuttavat hajuongelmia ja tukoksia viemärissä.
MAINOSMikael korostaa, että pidemmällä viemäriputkistossa veden virtaus on huomattavasti heikompi, joten wc-pönttöön huuhdellut ruuantähteet eivät välttämättä poistu kodin viemäriputkistosta.
– Myös multa ja sen sisältämä hiekka sekä muu raskas maa-aines jää usein pohjaviemäriin, sillä veden virtaus ei ole tarpeeksi voimakas viemään sitä kunnan viemäriin saakka, Mikael lisää.
Ehkäise viemäritukos ja tee tarvittaessa nämä muutokset arkirutiineihin:
Toisinaan suihkutiloissa viemäri ei vedä kunnolla, vaan vesi jää lattialle. Syy siihen löytyy lähtökohtaisesti suihkun lattiakaivosta, mihin on todennäköisesti kertynyt suuri määrä hiuksia tai saippuajäämiä, jotka eivät itsestään kulkeudu veden mukana putkistoon ja sen vuoksi estää veden virtaamisen.
MAINOSNosta lattiakaivon päällä olevan ritilä pois. Jos ritilän alta löytyy suuri määrä irtohiuksia tai muuta likaa, älä huuhtele niitä viemäriin, vaan kerää ne roskapussiin.
– Lisäksi uudemmissa lattiakaivoissa on irrotettava hajulukko, jonka voi nostaa irti ja puhdistaa. Mikäli tätä ei ole, lattiakaivossa on pieni tulppa, jonka irrottamalla pääsee käsiksi huulloslevyn takana olevaan likaan ja se on helppo poistaa sieltä, Mikael kertoo.
Lopuksi huuhtele lattiakaivo, hajulukko ja suihkun ritilä puhtaaksi vedellä ja aseta osat takaisin paikalleen. Nyt viemärin tulisi vetää paremmin, eikä vesi enää keräänny suihkun lattialle.
Jatkossa voit ehkäistä suihkun viemärin tukkeutumista sijoittamalla lattiakaivon ritilän alle tarkoitukseen sopivan sihdin. Tiheä sihti kerää mahdolliset irtohiukset sekä muun suihkuveden mukana kulkevan roskan ja lian. Näin suihkun viemäri pysyy puhtaampana.
MAINOS– Muista tyhjentää sihti säännöllisesti, jotta lattiakaivo pysyy avoinna. Ehjän sihdin voit käyttää uudelleen useammankin kerran, Mikael lisää.
Lavuaarin tukoksen syy löytyy usein hajulukosta, joka toiminnallaan estää viemärin hajun pääsyn sisäilmaan. Hajulukkoon kertyy ajan myötä muun muassa veden mukana kulkevia hiuksia, ruuantähteitä sekä muuta likaa, jonka vuoksi lavuaari tukkeutuu.
Mikael painottaa vahvasti, että hajulukon avaaminen ja puhdistus suositellaan tehtäväksi ainoastaan vesitiiviissä wc- ja kylpyhuonetiloissa.
– Mikäli hajulukko ei tule puhdistuksen jälkeen kunnolla kiinni tai tiiviste on vaurioitunut, voi vesi vuotaa hajulukon ohi. Kylpyhuoneessa vahingon sattuminen ei aiheuta kosteusongelmia, mutta keittiön allaskaapissa on harmi huomattavasti suurempi, Mikael perustelee.
MAINOSEnnen hajulukon avaamista laita alle vati, jotta allaskaappi ei likaannu. Kieritä hajulukko varovasti auki ja poista likakertymä. Tämän jälkeen voit vielä harjata hajulukon puhtaaksi liasta. Puhdistuksen jälkeen varmista, että tiiviste on ehjä ja kunnossa. Kieritä hajulukko napakasti takaisin paikalleen.
– Kun hajulukko on kieritetty paikalleen, tarkista sen pitävyys. Laita tulppa altaan pohjaan ja laske allas täyteen vettä. Sitten nosta tulppa irti, jolloin vesi virtaa kovalla paineella hajulukkoon ja ilmiantaa mahdolliset vuodot, Mikael neuvoo.
Kun wc:n vesi ei kulje kunnolla viemäriin, älä vedä wc-pönttöä uudestaan, sillä ikävimmillään vesi voi tulvia lattialle. Käytä tukoksen avaamiseen viemäripumppua.
Aseta viemäripumppu tiiviisti wc-istuimen aukkoon ja pumppaa reippaasti muutamia kertoja. Jämäkkä pumppaus auttaa tukoksen liikkeelle viemäriputkistossa ja vesi pääsee kulkemaan. Mikael muistuttaa, että toimenpide on vain ensiapu ongelman helpottamiseksi.
– Pumppaus siirtää wc:n tukoksen viemäriputkistossa eteenpäin, mutta ei täysin poista sitä, Mikael tarkentaa.
Kotikonsteilla voidaan helpottaa viemärin toimivuutta lyhyellä aikajänteellä, mutta parhaiten viemärin pitkäikäistä toimintaa pystytään ylläpitämään säännöllisellä viemärihuollolla.
Viemärihuolto on suositeltavaa toteuttaa, kun viemärillä on ikää 20-30 vuotta. Siitä eteenpäin suositeltu huoltoväli on noin 10-15 vuotta, jotta varmistetaan viemärin toimivuus teknisen käyttöiän loppuun asti. Viemärihuollossa koko omakotitalon viemäristö harjataan puhtaaksi harjapesurilla.
– Harjapesuri on hellävarainen putkelle, mutta varsin tehokas lian poistoon. Pyörivä harjaspää puhdistaa putken seinämät ja työntää likakertymät omakotitalon viemäristä pois, Mikael mainitsee.
Viemärihuollon yhteydessä saat perusteellisen kuntoraportin sekä kuvaustallenteet huolletusta viemäriverkostosta. Huollon yhteydessä voidaan tarvittaessa uusia kodin vesikalusteita, kuten wc-pöntöt, hanat ja suihkut.