Mansikkamaan perustaminen, lannoitus ja hoitaminen

Piha
Mansikkamaan perustaminen kannattaa tehdä keväällä juhannukseen mennessä tai syksyllä elokuusta syyskuun puoliväliin.
Mansikkamaan perustaminen vaatii jonkin verran perehtymistä asiaan, mutta palkintona odottaa runsas marjasato.Mansikka on yksi maailman runsaimmin viljellyistä kasveista. Suomessa mansikkaa voi viljellä koko maassa, aina Hangosta Utsjoelle saakka.

Mansikkamaan perustaminen alkaa kasvupaikan valinnasta. Ihanteellinen mansikan kasvupaikka on tuulensuojainen rinne, jossa on hikevä multamaa.

Mansikka ei siedä seisovaa vettä, joten painanteita ja jäykkiä maita tulee välttää. Mansikka viihtyykin hyvin harjuissa, jotka lämpenevät nopeasti keväällä. Mansikan kasvupaikalla ei saa esiintyä monivuotisia rikkakasveja.

Istutettaessa mansikan kasvupistettä ei saa peittää. Kasvupiste on pienimpien lehtiruusukkeiden suojassa, joten pienimmät lehdet jätetään kasvualustan pinnalle. Istutuksen jälkeen taimet kastellaan. Mansikka muodostaa kukka-aiheet jo edellisen vuoden elokuussa, joten istutus kannattaa tehdä heinäkuun loppuun mennessä.

Mansikkamaata perustettaessa on hyvä käyttää tarkastettuja tervetaimia, jotka ovat vapaita kasvitaudeista ja tuholaisista.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Milloin on paras aika istuttaa mansikat?

  • Keväällä toukokuusta juhannukseen.
  • Syksyllä elokuusta syyskuun puoliväliin.
  • Astiataimia voi istuttaa koko kesän.

Mansikkamaan perustaminen – näin onnistut

  • Mansikkamaa peruslannoitetaan ja kalkitaan puutarhakalkilla.
  • Maata voi parantaa puutarhamullalla tai puutarhaturpeella.
  • Mansikkamaalle muotoillaan hieman koholla olevat istutuspenkit, joihin mansikat istutetaan kahteen tai yhteen riviin.
  • Maa kastellaan hyvin ennen istutusta esimerkiksi sadettimilla.
  • Rivit peitetään katekankaalla, oljilla tai mansikkamuovilla.
  • Kankaaseen tai muoviin leikataan noin 40 sentin välein istutusaukot ristiviilloin.
mansikkamaan perustaminen

Parasta kesässä: punaiset mehukkaat mansikat omalta mansikkamaalta.

Mansikoiden istuttaminen

  • Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä.
  • Kasvupiste, eli juuren ja varsien vaihtumiskohta, ei saa jäädä mullan alle.
  • Multa taimien ympäriltä tiivistetään kevyesti käsin.
  • Kastellaan hyvin.

Mansikan lannoitus

Muihin puutarhakasveihin verrattuna mansikka vaatii melko vähän lannoitusta. Etenkin runsasta typpilannoitusta tulisi välttää, ettei mansikka kasvata lehdistöä marjasadon kustannuksella.

Jos maa on hyvässä kasvukunnossa, ennen istutusta peruslannoitukseksi riittää 1 litra Luonnonlannoitetta tai Yleislannoitetta 10 neliömetrille.

Erityisesti marja- ja hedelmäkasveille kehitetty erikoislannoite Luonnonlannoite Marjoille ja Hedelmille sopii mansikalle lannoitteeksi mansikkamaata perustettaessa ja hoitolannoitukseen keväisin. Nurmesta käännetylle tai muuten laihalle puutarhamaalle annetaan runsaampi peruslannoitus, 3 litraa/10 m².

Seuraavina vuosina mansikka lannoitetaan keväällä, 1 l/10 m². Ravinnesuhteiltaan mansikalle sopiva lannoite on myös Luonnonlannoite Perunalle ja Juureksille.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Sadonkorjuun jälkeen mansikkamaa lannoitetaan syyslannoitteella, jotta kukkasilmuja muodostuisi runsaasti seuraavan vuoden kukintaa varten. Syksyn PK-lannoitetta levitetään 0,7–1,0 litraa 10 m².

Mansikkamaan perustaminen ja hoitaminen

Runsasta typpilannoitusta tulisi mansikan viljelyssä välttää, ettei mansikka kasvata lehdistöä marjasadon kustannuksella.

Mansikkamaan hoitaminen

Keväällä lumien sulettua mansikkakasvusto puhdistetaan esimerkiksi joustavapiikkisellä haravalla. Puhdistuksessa kasvustosta lähtevät pois kuolleet kasvinosat ja niissä mahdollisesti talvehtineet tuholaiset.

Mansikka ei siedä rikkakasvien kilpailua, joten ensimmäisinä vuosina mansikkamaalta on kitkettävä kaikki pienimmätkin rikat. Harattaessa on varottava, ettei vahingoiteta mansikan pinnanmyötäistä juuristoa.

Mansikan kukkiessa tarkkaillaan ilman lämpötilaa. Jos on vaarana, että yöllä tulee hallaa, kasvusto peitetään yön ajaksi hallaharsolla. Harso poistetaan päiväksi, että hyönteiset pääsevät pölyttämään mansikan kukkia.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Sadonkorjuun jälkeen poistetaan rönsyt, etteivät ne vie voimia taimelta ja toisaalta tee kasvustoa liian tiiviiksi. Tiiviissä kasvustossa ovat vaarana muun muassa marjojen harmaahomevauriot.

Lue lisää puutarhavinkkejä