Joulukinkun paistaminen on tärkeä osa jouluperinnettä ja monelle suoranaista taidetta. Eri perheissä on omat perinteensä ja tapansa kinkun paistamiseen. Tässä jutussa kerromme joulukinkun paistamisen pääperiaatteet.
Jäinen kinkku otetaan sulamaan noin 1–3 päivää ennen paistamista. Mikäli kinkku on oikein iso, sulamiseen kannattaa varata vieläkin enemmän aikaa. Kinkku sulatetaan viileässä, esimerkiksi jääkaapissa tai kuistilla.
Joulukinkun paistamisessa uunin lämpötilasta on olemassa erilaisia mieltymyksiä. Osa neuvoo sopivaksi paistolämpötilaksi niinkin vähän kuin 80 astetta, mutta yleisimmät ohjeet vaihtelevat 110 ja 125 asteen välillä.
Joulukinkku on valmis. Tervetuloa joulupöytään!
Kinkun paistoaika vaihtelee kinkun koon mukaan; helppona muistisääntönä on tunti yhtä kiloa kohden. Kinkkua voi myös paistaa enemmän, esimerkiksi 90 minuuttia kilogrammaa kohden, jos haluaa erityisen murean kinkun. Viisikiloisen joulukinkun paistaminen vie siis 5–7,5 tuntia.
MAINOSPaistomittari on kinkun kypsennyksessä tärkeä apu. Kinkku on mehevä, kun paistomittari näyttää 75 astetta. Jos haluaa murean kinkun, kinkku tulee kypsentää 80-asteiseksi.
Paistomittarin toimivuus kannattaa tarkistaa laittamalla lasiin kuumaa vettä ja mittari veteen – jos lämpötila alkaa nousta, mittari on kunnossa ja valmis kinkunpaistajaisiin. Digitaalisen mittarin patterit ovat saattaneet uuvahtaa sitten viime joulun.
Kinkun voi paistaa joko paistopussissa tai ritilällä. Jos ei käytä pussia, ritilän alle laitetaan pelti, jossa on vettä. Näin rasva ei pala kiinni peltiin.
Joulukinkku on monelle joulupöydän tärkein herkku.
Joulukinkun voi pistää uuniin jäisenä. Eli vaikka ei olisi ehtinyt sulattaa kinkkua, siitä tulee todennäköisesti oikein maittava, kunhan muistaa pitää lämpötilan riittävän alhaisena – kinkun voi jättää uuniin vaikka yöksi.
MAINOSSulaneen kinkun paisto-ohjeessa neuvotaan uunin lämpötilaksi 125 asetta, mutta jäinen kinkku kannattaa kypsentää 90 asteessa. Jos jäinen kinkku sulaa kuumassa uunissa liian nopeasti, siitä valuu ulos turhan paljon nestettä.
Mitä alhaisempi lämpötila on, sitä tasaisemmin kinkun liha kypsyy ja sitä varmemmin se pysyy mehukkaana. Jos lämpötila on liian korkea, kinkusta irtoaa paljon nestettä ja siitä tulee kuiva. Tämä pätee kinkun paistamiseen ylipäänsä mutta erityisen hyvin jäisen kinkun paistamiseen.
Erityisesti jäisen kinkun paistamisessa kannattaa hyödyntää paistopussia, koska se kerää talteen nesteen käytettäväksi esimerkiksi kinkun kastikkeeseen. Lisäksi kinkku pysyy mehukkaana höyryävässä paistopussissa.
Kun paistolämpömittari näyttää kinkun sisälämpötilaksi 75–90 astetta, se on valmis. Paistomittaria ei saa työnnettyä jäiseen kinkkuun, mutta se onnistuu jäisen kinkun oltua uunissa pari tuntia.
MAINOSJoulukinkun yllä on sinappihuntu, korppujauhoja ja nelikoita.
Moni pitää perinteiset kinkunvalvojaiset aatonaattona tai aattoyönä.
Mikään ei kuitenkaan estä paistamasta kinkkua ajoissa, esimerkiksi kaksi päivää ennen aattoa, jotta uuni vapautuu vielä muiden jouluruokien tekoon.
Kuorrutuksen voi tehdä vasta juuri tehdä ennen tarjoilua. Sinappi- ja korppujauhokuorrutus on perinteisin, mutta kinkun voi myös esimerkiksi glaseerata kiiltäväksi.
MAINOS
Lähteet: mynewsdesk.com, Martat, k-ruoka.fi, yhteishyvä.fi ja valio.fi/kuvat: iStock ja Pixabay.com