Punkki on pienen pieni hämähäkkieläin, joita vipeltää luonnossa kevään korvilla. Punkit heräävät eloon, kun ilman keskilämpötila ylittää viisi astetta.
Punkit viihtyvät ruohikossa maan rajassa, josta ne tarrautuvat eläinten turkkiin ja ihmisten iholle. Ne haluavat kaivautua syvemmälle ihoon syömään verta; ateriaksi käy minkä tahansa selkärankaisen veri.
Punkit liikkuvat ihmisten ilmoille eläinten turkissa. Niitä ei putoile iholle puusta.
MAINOSMAINOS LOPPUU
Kotiin punkki tulee tyypillisesti lemmikkieläimen turkissa. Sisällä punkki voi elää kuukausia.
Yhä useampi alkaa tehdä punkkihavaintoja siirtyessään kesämökille. Etenkin, jos mökin lähellä käyskentelee peuroja, jäniksiä tai vaikka myyriä, punkkien todennäköisyys on suuri. Siksi jokaisen mökkipäivän päätteeksi kannattaa ottaa rutiiniksi punkkitarkastus.
Läheskään kaikki punkit eivät kuitenkaan kanna noita sairauksia – punkin purema ei siis läheskään aina merkitse tartuntaa.
Punkit hakeutuvat ihmisen iholla sinne, missä verisuonet ovat mahdollisimman pinnassa: kainaloihin, polvitaipeisiin, nivusiin ja niskaan. Niitä voi olla myös navan seudulla, selässä ja päässä – siis ihan missä vaan.
MAINOSKiinnittyessään punkki on hyvin pieni, eikä sitä välttämättä havaitse hankalasta paikasta. Kun se imee itseensä verta ja kasvaa, se on helpompi huomata.
Punkin puremakohtaan saattaa muodostua pieni punoittava alue aivan kuten muidenkin hyönteisten pistossa. Aina punkin puremaa ei edes huomaa, jos se sijaitsee hankalassa paikassa karvoituksen alla.
Entä mitä tehdä, jos epäilee punkin puremaa? Pelkästä puremasta ei tarvitse huolestua, mutta sitä kannattaa seurata. Jos alkaa esiintyä seuraavaksi kerrottuja oireita, on käännyttävä lääkärin puoleen.
Jos punkin pureman jälkeen iholle alkaa kehittyä rengasmainen ihottuma, kyse voi olla borrelioositartunnasta. Silloin tulee hakeutua lääkäriin, sillä borrelioosi hoidetaan pitkällä antibioottikuurilla.
MAINOSBorrelioosia vastaan ei toistaiseksi ole saatavilla rokotetta, mutta lääkehoito taltuttaa bakteerin tehokkaasti.
Aina borrelioosi-ihottuma ei ole tyypillinen rengasmainen alue tai punkin pistokohtaa ei edes näy: voi olla, että tumman alueen ympärille kehittyy epämäärinen tummareunainen punainen alue.
Borrelioosin oireita voivat olla myös flunssan kaltaiset oireet, kuten kuume, väsymys, päänsärky ja lihassärky. Hoitamattomana borrelioosi voi aiheuttaa erilaisia hermosto- ja sydänoireita, joten se kannattaa ottaa vakavasti.
Borrelioosibakteeri alkaa kehittää ihmisten elimistössä oireita jo vuorokauden päästä puremasta, mutta puutiaisaivokuumeen oireet alkavat usein vasta muutaman vuorokauden tai jopa kuukauden päästä puutiaisen puremasta.
MAINOSUseimmiten virus on oireeton aiheuttaen oireita vain 10–30 prosentilla tartunnan saaneista.
Puutiaisaivokuumeen oireet etenevät kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen oireet ilmenevät lievänä kuumeena, päänsärkynä ja nivelkipuina. Tämä vaihe kestää noin viikon, minkä jälkeen suurin osa sairastuneista parantuu kokonaan.
Noin 30 prosentilla sairastuneista henkilöistä ensimmäisen vaiheen oireet johtavat aivotulehdukseen, joka on vakava taudin muoto.
Toisin kuin borrelioosiin, puutiaisaivokuumeeseen ei ole olemassa syynmukaista hoitoa. Siksi sitä vastaan kannattaa suojautua TBE-rokotteella etenkin, jos liikkuu riskialueilla, lähinnä ulkosaaristossa ja Ahvenanmaalla.
Poista punkki iholta tarttumalla siitä kiinni mahdollisimman läheltä ihoa apteekeista saatavilla punkkipinseteillä tai kynsillä. Myös tavalliset pinsetit voivat hoitaa homman.
Vedä punkki ihosta hitaasti suoraan ylöspäin. Joissakin ohjeissa neuvotaan kokeilemaan pyöriviä liikkeitä, jotta myös punkin imukärsä irtoaa.
Tärkeää olisi saada koko punkki pois ihosta.
Jos punkin osia jää ihon alle, kannattaa odottaa pari päivää ja poistaa jäänteet pinseteillä tai desinfioidulla neulalla. Punkin pureman kohta desinfioidaan tai pestään saippualla ja vedellä.
Ulkona liikkuvat kotieläimet ovat todellisia punkkimagneetteja, joten niiden turkkia kannattaa syynätä punkkien varalta päivittäin.
Punkin kiinnittymistä voi olla vaikeaa havaita, sillä aluksi se on vain muutaman millimetrin mittainen.
Punkit vaeltavat koiran turkilla jonkin aikaa etsiessään tietä iholle. Usein punkin huomaakin koiran iholta karvojen alta vasta silloin, kun se on imenyt itsensä isommaksi pallukaksi.
Kiinnittynyt punkki poistetaan koiran iholta aivan kuten ihmiseltäkin: punkkipihdeillä tai kynsillä irti varovasti vetäen ja puremakohta desinfioiden. Erityisesti kissat ovat taitavia poistamaan punkkeja itsekin.
Ulkona liikkuvat koirat ja kissat voi suojata punkkien häätöön tarkoitetuilla lääkkeillä. Lääke tappaa koirassa olevan punkin ja suojaa sillä tavalla myös kotieläimen ihmistä.
Lähteet: Reumaliitto.fi, Terveystalo.fi ja thl.fi /kuvat: iStock ja Pexels.com