Makuuhuone on kodin tärkeimpiä paikkoja, koska siellä vietetään paljon aikaa. Makuuhuoneen sisustus on parhaimmillaan harmoninen ja rauhoittava.
Kaikki liika tavara kannattaa karsia makuuhuoneesta jo ihan siksikin, että makuuhuone on helpompi pitää siistinä. Olisi hyvä välttää pölyä kerääviä esineitä – makuuhuoneessa vähemmän on enemmän.
Monelle mieleisin makuuhuoneen sisustus on pelkistetty, jopa minimalistinen. Tavarat, materiaalit, sävyt ja sisustus soivat harkittuun kokonaisuuteen värisävyjä myöten. Tilasta on karsittu kaikki turha, ja jäljellä on vain vuode ja yöpöydät. Näin makuuhuone on avara, hengittävä ja hyvin tyylikäs!
Pelkistetty tyyli edustaa myös ajattomuutta ja helppoutta, johon on helppoa tehdä pieniä muutoksia esimerkiksi koristetyynyjä ja tekstiilejä vaihtamalla.
MAINOSLuonnonläheisyys näkyy suomalaisissa makuuhuoneissa. Tehosteseinänä voi olla kaunis, harmoninen luonnonaiheinen tapettiseinä, josta otetaan värimaailma myös muiden seinien maaleihin.
Vaaleanvihreät ja siniset sopivat luonnollisen tunnelmaan. Vastavärit esimerkiksi muutamissa tavaroissa ja tekstiileissä, täydentävät värimaailman.
Värikylläisempää tunnelmaa syntyy tehosteseinistä, joissa esiintyvät luonto, kasvit ja maisemat. Niistä syntyy kontrastia yksivärisille pinnoille.
Makuuhuoneen värimaailmaan kuuluvat monella vaaleat ja neutraalit värisävyt, joilla luodaan levollinen tunnelma. Maanläheisiä sävyjä on helppo yhdistää keskenään. Kirkkaiden sävyjen sijaan käytetään murrettuja sävyjä. Sopivaa tunnelmaa saadaan aikaan esimerkiksi kalkkimaalein.
MAINOSKunnon vuode ja vuodevaatteet edistävät unenlaatua ja lisäävät tunnelmaa.
Parhaat unet tulevat sopivan kokoisessa vuoteessa kunnollisella patjalla. Suositus on noin 90 senttiä sängyn leveyttä nukkuja kohden.
Mikäli pienet lapset nukkuvat samassa vuoteessa, kannattaa hankkia vieläkin leveämpi vuode.
MAINOSJos tilaa riittää, vuode olisi hyvä sijoittaa keskelle huonetta siten, että kulkutilaa jää tarpeeksi vuoteen molemmille puolen. Vuode tulee myös sijoittaa mahdollisimman etäällä lämpöpattereista ja ikkunoista.
Muu makuuhuoneen kalustus valitaan vuoteen ehdoilla, eli kun vuode on paikallaan, katsotaan, mitä muuta tilaan mahtuu ja mitä siellä tarvitaan.
Vuoteen sisustaminen tekstiileillä kuuluu makuuhuoneen suunnitteluun. Enää ei käytetä vain yhtä ohutta päiväpeittoa, vaan esimerkiksi muhkeita untuvapeittoja, joiden ohessa käytetään erilaisia torkkupeittoja ja tyynyjä.
Helmalakanat korostavat vuoteen kerroksellisuutta, joka tekee kodin tärkeimmästä huonekalusta erityisen kutsuvan.
MAINOSMonissa makuuhuoneissa on vuoteen lisäksi työpiste etätyöskentelyä varten. Se voi olla pieni tietokonepöytä, jonka voi mahdollisuuksien mukaan sijoittaa näppärästi esimerkiksi liukuoven taakse piiloon.
Jos työpiste on koko ajan esillä, se kannatta sitoa tyyliltään yhteen huoneen muuhun sisustuksen.
Liukuovikaapistot ovat hyvä ratkaisu vaatteiden ja muiden tavaroiden sälytykseen, koska liukuovet eivät vie avautuessaan tilaa. Järkevästi suunnitellut säilytystilat auttavat pitämään huoneen järjestyksessä.
Yöpöydälle voi laskea esimerkiksi kirjan tai kännykän.
Sängynpääty puolestaan muovaa vuoteelle raamit ja muokkaa huoneen ilmettä merkittävästi. Irrotettavat päälliset sängynpäädyssä on helppo pestä tai vaihtaa uusiin, mikäli haluaa uudistaa makuuhuoneen ilmettä.
Tehosteseinät tuovat kontrastia makuuhuoneen yksivärisille pinnoille.
Makuuhuoneen materiaaleihin kannattaa satsata. Luonnonmateriaalit, kuten pellava, silkki, villa ja puuvilla, näyttävät upeilta niin vuodevaatteissa kuin verhoissakin. Ne ovat ajattomia, kauniita ja kestävät hyvin pitkäaikaisessa käytössä.
Verhot pehmentävät, lisäävät tyylikkyyttä ja toimivat näkösuojina. Pimentävillä verhoilla varmistetaan, että auringonsäteet eivät häikäise nukkujaa keväällä ja kesällä.
Pehmoiset matot luovat ylellisyyttä ja tuntuvat mukavilta jalkojen alla. Vuoteen viereen sopivat pienemmät matot. Isompi matto sijoitetaan hieman vuoteen alle sitomaan kokonaisuus yhteen.
Teksti: Anita Koponen, kuvat: Suomelan toimitus (Valokuvat Lohjan Asuntomessut 2022 kohteista.)
Sisustussuunnittelija Anita Koponen tekee sisustus- ja tilasuunnitelmia koteihin, loma-asuntoihin ja julkisiin tiloihin. Anita on tullut tutuksi tv-ohjelmista Huvila & Huussi sekä Inno. www.ak-design.fi