Ampiaisten invaasio voi pilata kauniit kesäpäivät mutta vastatoimia kannattaa tarkoin harkita.
Ampiainen voi olla hyvin häiritsevä, mutta silti se on myös tarpeellinen luonnon kiertokulussa. Ilman ampiaisia olisi valtavan paljon enemmän kärpäsiä, muurahaisia tai lehtikirvoja.

Suosittelemme kuitenkin, ettei kukaan ala hävittää ampiaisia turhan takia.
Ennen ampiaissotaa ota huomioon riittävä itsesuojelu. Pesää lähestyvä on suuressa vaarassa saada pistoja sitä puolustavalta parvelta.
Paras aika uhmata vaaraa on myöhäinen ilta tai yö. Useimmat ampiaiset palaavat pesään nukkumaan yön ajaksi, kun tulee pimeä. Ei kuitenkaan ole takeita siitä, etteikö myös pimeän aikaan jokunen ampiainen olisi liikkeellä. Mm. herhiläiset isokokoinen laji, joka Suomessa onneksi on melko harvinainen liikkuvat myös öisin. Jos asuntosi tienoille on ilmaantunut herhiläisyhteiskunta, on viisainta turvautua ammattimaisiin tuholaistorjujiin.

Jos pesä on helppopääsyisessä paikassa ja rahkeesi riittävät omaan hävitysyritykseen, toimi varoen. Pienikin pesän töniminen hälyttää ampiaiset, jotka hyökkäävät oitis myös yöllä. Jos pesään ei pääse käsiksi, voit käyttää hyönteismyrkkyä, jota levität varoen pesän lentoaukkoon. Ampiaiset kuljettavat myrkkyä pesäänsä ja sitä saavat niin aikuiset kuin toukatkin. Menetelmä on hidas, koska myrkkyä on levitettävä useita kertoja. Muista myös varoa, ettei myrkkyä pääse leviämään lasten tai kotieläinten ulottuville.

Kun lähdet ampiaisjahtiin, pukeudu paksuihin vaatteisiin ja käsineisiin. Ripusta esimerkiksi hyttysverkko leveälierisen hatun varaan päähäsi, niin suojaat kasvosi ja kaulasi pistoilta.

Viimeinen ateria
Jos et halua vieraittesi joutuvan kilpailemaan syötävästä ampiaisten kanssa, leikkaa ison muovipullon yläpäästä irti noin kolmasosa. Valuta pullon pohjalle hunajavettä tms. ja paina irtain yläosa ilman korkkia pulloon ylösalaisin. Yhdistä pullon osat teipillä. Kun ampiaiset aistivat makean, ne lentävät pulloon, mutta eivät osaa enää ulos. Asettele pulloja sopivan strategisiin paikkoihin ampiaisten kulkureiteille. Pullojen on oltava paikoillaan hyvissä ajoin ennen suunniteltua ulkoruokailua.
Ei koiperhosia eikä ampiaisiakaan
Jos ampiaiset alkavat rakennella pesiään kuistillesi tai ulkorakennuksiin, ripusta koipalloja uhattuihin paikkoihin. Tällä konstilla olen jo vuosia saanut pidettyä ampiaiset loitolla.
Ruiskuta turvaetäisyydeltä
Loppukesästä ampiaispesää ei kannata yrittääkään tuhota hyönteismyrkyllä ruiskuttamalla. Olen ratkaissut tämän pulman asettamalla hyönteisspraypullon saumauspistooliin, johon kiinnitän sen kumilenkeillä ja asetan isohkon kolikon kohtaan, jossa saumausampullin kärki yleensä on. Olen pidentänyt saumauspistoolia kahden metrin mittaisella varrella kiinnittämällä ruuvin kädensijan ripustusreiän läpi. Kun painan saumauspistoolin liipaisinta eteenpäin, hyönteissumute alkaa suihkuta ja jatkaa, kunnes vapautan taas liipaisimen. Tällä tavoin olen päässyt käsiksi ampiaisiin itse turvassa pysyen.