Ikkunoiden ja ovien maalaus suojaa ikkunoiden ja ovien pintaa säältä sekä vähentää kosteusvaihtelun aiheuttamaa elämistä. Laadukas, huolellisesti tehty maalipinta on helppo pitää puhtaana ja se myös säilyttää värinsä sekä siistin ulkonäkönsä hyvin.
Vanhempi puutalo kannattaa tutkia huolellisesti. Yritä selvittää, millaisella maalilla talon ikkunat ja ovet on maalattu aikaisemmin.
Nyrkkisääntö on, että öljymaalilla maalatut pinnat voi huoltomaalata öljymaalilla tai vesiohenteisella akrylaattimaalilla, mutta akrylaattimaalin päälle ei voi levittää öljymaalia.
Jos ikkunan tai oven pinnat on käsitelty kuultavalla tuotteella, ne voi käsitellä uudelleen samalla tuotteella tai peittävällä maalilla.
MAINOSHelpota värin valintaa ja tee koemaalaus erilliselle levylle tai puukapulalle, jota voi mallailla eri valaistuksissa ja eri vuorokaudenaikoina.
Jos haluat antaa vanhan talon ikkunoille ja oville aivan uuden ilmeen, kokeile sävyjä esimerkiksi maalivalmistajan värisuunnitteluohjelmassa ennen koemaalausta.
Valitse ikkunoiden ja ovien maalaukseen maali, jonka säänkesto, kovuus ja joustavuus on optimoitu puisille ikkunoille ja oville.
MAINOSMaalien valinnassa kannattaa olla huolellinen, koska väärin valituilla maaleilla voidaan aiheuttaa nopeastikin maalin lohkeilua, etenkin peiliovista.
Sisäovien maalaukseen on suositeltavaa käyttää kalustemaalia. Kalustemaalit ovat pehmeitä seinämaaleja kovempia ja kestävämpiä.
Esikäsittely takaa maalin paremman tarttuvuuden ja pidentää huoltomaalausväliä huomattavasti. Puhdista pinnat liasta ja pölystä pölyharjalla. Poista pihka oksankohdista teräslastalla.
Pese likaiset pinnat maalipesulla ja puhdista homehtuneet pinnat homeenpoistoon tarkoitetulla pesuaineliuoksella tuotteen ohjeiden mukaisesti.
MAINOSSuojaa lasipinnat ja pinnat, joita et käsittele. Huuhtele hyvin ja anna kuivua. Poista vanha irtoava kalvopinta kaavinraudalla ja hio vanha, hyvin kiinni oleva kalvopinta himmeäksi. Poista hiontapöly pölyharjalla.
Paras maalaussää on lämmin pilvipouta. Maalaamista ei kannata suorittaa suorassa auringonpaisteessa tai jos on sateen uhka.
Maalattavan alustan on oltava kuiva, hyvä käsittelylämpötila on noin + 15-20 °C ja ilman suhteellinen kosteus noin 50 %.
MAINOSUusi tai puhtaaksi skrapattu pinta kannattaa käsitellä sopivalla pohjusteella. Sen jälkeen pintamaalaa ikkunat ja ovet 1-2 kertaa valitsemallasi maalilla.
Muista puhdistaa maalaamisessa käyttämäsi työvälineet pensselipesuaineella ja vedellä.
Käsittele jätteet pakkauksen ohjeen mukaan. Tyhjä, kuiva pakkaus voidaan kierrättää.
Spraymaali – maalaa helposti ja nopeasti
Laattojen maalaus on nopea tapa uudistaa kaakelit
Saunan maalaaminen – musta väri rauhoittaa löylyhuoneen
Keittiön remontointi maalaamalla – upea muodonmuutos
Lähde: Tikkurila