Kuivan ja kuuman paikan kasvit

Piha
Kuivan ja kuuman paikan kasvit: samettikukkia auringossa
Kuivan ja kuuman paikan kasvit kestävät paahdetta ja niukkaa maaperää. Pienemmille perennoille ja kukkasille voi tarjota suojaa istuttamalla lähelle paahdetta sietäviä pensaita ja puita.
MAINOS
MAINOS LOPPUU
27.5.2024

Kuivan ja kuuman paikan kasvit ovat erityisen sitkeitä, sillä suurin osa kasveista viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Kuivalla ja paahtavan aurinkoisella kasvupaikalla useimmat kasvit nuutuvat ja kuivuvat nopeasti, vaikka niitä kastelisi ahkerasti.

Läkähdyttävä paahde on kasville suurin haaste.

Osa kasveista kuitenkin kestää suoraa auringon paahdetta sekä kuivuutta melko hyvin ja jopa menestyy oloissa, joissa muut kasvit riutuvat.

Kivikkopuutarha on kaunis ja melko varma ratkaisu aurinkoisella kuivalla rinnetontilla, mutta kuumassa rinteessä voi myös saada myös kukkivan kedon menestymään esimerkiksi käyttämällä varjostavia puita.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
Kuivan ja kuuman paikan kasvi hopeahärkki kasvaa vaatimattomissakin oloissa.
Hopeahärkki viihtyy suorassa auringon paahteessa ja vaikka kiven kolossa.

Kuivan ja kuuman paikan kasvit – valitse oikein

Osa kasveista kestää paahdetta erityisen hyvin, joten niitä kannattaa valita aurinkoiselle ja myös kuivalle kasvupaikalle.

Parhaiten suoraa paahdetta kestävät vaalea- ja hopealehtiset kasvit, kuten hopeakäpälä, hopeavillakko ja hopeayrtti. Ne sopivat kauniisti kukkivien kasvien joukkoon ja tekevät kukkapenkistä tasapainoisen.

Pelargoni on kuivan ja kuuman paikan kasvi, joka viihtyy myös ruukussa.
Pelargoni nauttii suorasta auringosta ja kestää kuivuutta. Sen voi istuttaa myös ruukkuun, jossa riittävästä kosteudesta on helppo huolehtia kastelemalla.

Kukkivista kasveista auringon poltetta kestävät parhaiten pelargonit, portulakat, tulikruunut ja samettikukat.

Pelargoni on varma aurinkoisen paikan kukkija.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Kokeile myös näitä aurinkoisen paikan kasveja: miljoonakello, diana, kosmoskukka, kiinanneilikka, kirjorevonhäntä, marketta, siniviuhka, timanttikukka, tuoksupielus, daalia, tähtisilmä ja verbena eli rautayrtti.

Laventeli viihtyy auringossa.
Laventeli sietää kuumaa ja kuivuutta, tuoksuu hyvälle ja houkuttelee perhosia.

Nämä perennat viihtyvät paahteisessa paikassa

Auringossa viihtyvät kaikkein parhaiten sellaiset perennat, joilla on pieni, nahkea, kova ja karvainen lehti.

Keskikokoisia paahteisen kasvupaikan perennoja ovat kultakärsämö, nukkajäkkärät, asterit, kellot, pallo-ohdakkeet, piikkiputket ja tyräkit.

Suorassa auringossa pärjäävät hyvin myös miekkahirvenjuuri, pikkukurjenmiekka, päivänkakkara, leimurakkaus, palavarakkaus, tarha-alpi, unikot, ruusujuuret, salviat, maksaruohot ja tähkätädyke.

MAINOS
MAINOS LOPPUU
Asterit ovat paahteessa pärjääviä kukkia.
Asterit keräävät perhosia puutarhaan.

Matalia paahteisen paikan perennoja ovat pitkäpalot, profeetankukka, kellot, hopeahärkki, neilikat, jumaltenkukka, villamo ja nadat.

Karussa ja kuumassa paikassa menestyvät myös katkerot, kurjenpolvet, levisiat, mirrinminttu, rönsyleimu, sammalleimu, hanhikit, kylmänkukat, rikot, maksaruohot, mehitähdet, nukkapähkämö, ajuruohot.

Kuivan ja kuuman paikan kasvit: kultasade.
Pienempien kasvien ja kukkien suojaksi voi istuttaa varjostavia pikkupuita ja pensaita, jotka kestävät paahdetta. Kultasade sietää aurinkoa ja varjostaa puutarhan kasveja kauniilla tavalla.

Kuivan paikan puut ja pensaat

Pieni muu tai pensas varjostaa sopivasti kasveja kuumassa ja kuivassa paikassa.

Auringon paahteeseen sopivia puita on paljon. Lehtipuista esimerkiksi rauduskoivu, ruusuorapihlaja, helmiorapihlaja ja kultasade pitävät suorasta paisteesta. Pensaista auringossa viihtyvät esimerkiksi pensashanhikit, tyrni ja rinneangervo.

MAINOS
MAINOS LOPPUU

Rauduskoivu ja helmiorapihlaja menestyvät paahteessa.

Havukasveista katajat, tuivio ja männyt menestyvät kuumassa paikassa. Myös valkokuusi ja okakuusi viihtyvät suorassa auringon paisteessa.

Kuivan ja kuuman paikan kasvit: pensaita paahteeseen

  • happomarjat
  • hernepensaat
  • ruusukvitteni
  • orapihlajat
  • vihmat
  • pensashanhikit
  • vuohenkuusamat
  • pensasväriherne
  • tyrni
  • nukkeruusu
  • juhannusruusu
  • koivuangervo
  • virpiangervot
  • rinneangervo.
Mehitähti on selkeä kuivan ja kuuman paikan kasvi.
Mehitähti ja muut mehikasvit menestyvät kuivassa ja kuumassa kasvupaikassa.

Maan kosteus auttaa sietämään paahdetta

Paksu ja hyvin vettä sitova kasvualusta parantaa kasvien paahteen sietoa: kosteaan maahan paahteiselle paikalle voi yleensä istuttaa perennoja, jotka niukemmassa ja kuivemmassa maassa vaativat varjoisempaa kasvupaikkaa.

Kasvualustan syventäminen edistää kasvupaikan kosteutta.

Jos maa ei pidä vettä, sitä kannattaa syventää ja muokata paremmin vettä sitovaksi lisäämällä multaa ja muuta eloperäistä kasvualustaa.

Lue lisää puutarhavinkkejä!