Kodin ötökät kuriin

Piha

Paras tapa torjua tuholaisia on estää niiden tulo kotiin. Jos epämiellyttävät vipeltäjät ovat jo asettuneet taloksi, ota avuksi torjunta-aineet. Hankalimpien vieraiden karkotukseen tarvitset ammattilaisen apua.

Omasta kodistaan ei ole kiva löytää ötököitä, vaikka ne olisivat vaarattomiakin. Jouni Siltala, tekninen päällikkö tuholaistorjuntaan erikoistuneesta Rentokil Initial Oy:stä, kertoo, että kodin yleisimpiä tuholaisia ovat sokeritoukat ja turkiskuoriaiset, muurahaiset ja elintarvikkeista tavattavat jauhokoisat ja riisihäröt.

Lude
Lude: 4-5 mm pitkä. Soikea ja litistynyt taka- ja alaosa, hyvin kehittyneet raajat, mutta siivet puuttuvat. Suuosat ovat sopeutuneet pistämään ja imemään. Väritys punaisesta ruskeaan.

Suomalaisten vaivoiksi ovat viime vuosina palanneet myös torakat ja luteet, vaikka luulimme jo päässeemme niistä eroon.

– Ne ovat kodin tuhohyönteisistä vaarallisimpia, sillä ne lisääntyvät ja leviävät nopeasti. Torakat levittävät tauteja ja luteet imevät ihmisistä verta, Siltala sanoo.

Vanhaa kotimaista russakkakantaa ei Siltalan mukaan enää ole jäljellä, vaan nykyiset torakat ovat kaikki ulkomaan tuliaisia. Valitettavasti ne ovat onnistuneet kotiutumaan ja luomaan suomalaisia sukupolvia.

Riisihärö
Riisihärö: Aikuinen: 2,5-3 mm pitkä. Kuusi sahamaista ulkonemaa keskiruumiin molemmin puolin. Pää pitkä silmien takaa. Toukka: keltaisesta ruskeaan ja pää ruskea.

Kanna matkalaukku saunaan. Torakat tulevat Suomeen useimmiten matkalaukun kyydissä. Torakoista ja luteista pääsee eroon, kun vie matkalaukun saunaan 60–80 asteen lämpöön.

– Laukku täytyy pitää ehdottomasti kiinni, jotta tuholaiset eivät pääse laukusta ulos. Vartin käsittelyn jälkeen laukku avataan ja lämpökäsittelyä jatketaan.

Jos epäilet luteiden pureskelevan sinua yöllä, kurkista sängyn alle. Kuulakärkikynän jälkiä muistuttavat punaiset tai mustat pisteet sängynjalan ja sängyn yhtymäkohdassa ovat merkkejä luteiden vierailuista.

– Luteista on aika toivotonta päästä omin konstein eroon, jos ne ovat päässeet rakenteisiin. Kannattaa kutsua ammattilainen apuun, Jouni Siltala neuvoo.

Jauhokoisa
Jauhokoisa: Aikuinen: 7-9 mm pitkä, siipien kärkiväli 15-20 mm. Harmaat siivet joita koristaa musta siksakkikuvio. Toukka: Ruskea pää. Elää silkkisessä putkessa.

Älä säilytä jauhoja vuosikausia. Paras tapa pitää elintarvikkeita pilaavat tuholaiset poissa on siivota keittiön komerot säännöllisesti. Heitä vanhoiksi menneet jauhot, leseet ja myslit pois.

– Monissa jauhoissa on elintarviketuholaisten munia, ja kyllä ne jossakin vaiheessa aina kypsyvät, Siltala varoittaa.

Jos ostat ulkomailta mausteita, pane ne kotiin palattuasi muutamaksi päiväksi pakastimeen.

 

Russakka
Russakka: 12 – 15 mm pitkä. Väriltään ruskea. Keskiruumiissa 2 tummaa raitaa. Siivet ovat kummallakin sukupuolella koko ruumiin mittaiset tai hieman pitemmät.

Tuuleta tekstiilejä. Tekstiilien kimppuun käyvät erilaisten kuoriaisten (esimerkiksi vyöihrakuoriaisten ja pilkkuturkiskuoriaisten) ja koiperhosten toukat. Koiperhosen toukkien kimppuun voi käydä aerosolien ja koitablettien kanssa. Vyöihrakuoriaisista pääsee eroon yksinkertaisesti nostamalla ne ulos talosta.

– Jos niitä tulee laumoittain sisään, on selvitettävä, mikä niitä aiheuttaa. Todennäköisesti jossakin on linnun- tai ampiaisenpesä tai kuolleita raatoja, joissa vyöihrakuoriaiset viihtyvät. Ongelma poistuu, kun pesät ja raadot hävitetään.

Pikkuturkiskuoriainen
Pilkkuturkiskuoriainen: Aikuinen: 4-6 mm pitkä. Pitkulaisen soikea. Pieni valkoinen laikku kummassakin peitinsiivessä, muuten punaruskeasta mustaan. Toukka: 6 mm pitkä. Pitkät oranssit karvatupsut viimeisessä vatsajaokkeessa. Toukat näyttävät nauhamaisilta. Koteloaste: muodostuu viimeisen toukkavaiheen nahkasta.

Vyöturkiskuoriaisten ja pilkkuturkiskuoriaisten hävittäminen vaatii torjunta-ainekäsittelyä viikon välein, jotta kaikki kehitysasteet saadaan tuhottua. Jos ötököitä ilmaantuu aina lisää, kannattaa pyytää ammattilaiset apuun, sillä heillä on käytössään pitempivaikutteisia aineita.

Jos säilytät kotona vanhoja mattoja, ryijyjä tai muita tekstiilejä, tutki varastot kerran vuodessa ja katso onko tekstiileissä reikiä tai muita jälkiä tuholaisten vierailuista.

– Vanha hyvä tapa säilyttää tekstiilejä on viedä ne kylmälle ullakolle, Jouni Siltala opastaa.

 

 

Vaatekoi
Vaatekoi: Aikuinen: 6-8 mm pitkä. Päällisiivet kiiltävän vaalean/ruskeankeltaiset. Siipien jättöreunat vahvasti hapsottavat. Toukka: enintään 10 mm pitkä. Kermanvalkoinen vaaleankeltaisella päällä. Elää usein 10-15 kertaa ruumiin pituisessa silkkiputkessa. Kotelo noin 6 mm pitkä.

Sokeritoukka viihtyy kosteassa. Hopeinen, pieni ja vikkelä eläin kylpyhuoneessa on todennäköisesti sokeritoukka. Se viihtyy kosteassa ja livahtaa sisään kosteiden tilojen läpivientien kautta. Jos otuksia vilisee kylpyhuoneessa paljon, kannattaa selvittää, onko tiloissa kosteusongelma.

Sokeritoukka
Sokeritoukka: 12 mm pitkä. Torpedon muotoinen ja takaruumiin päässä on 3 pitkää harjasta. Siivetön ja pitkät tuntosarvet. Väritys hopeanharmaa.

Älä istuta kiinni talon seinään. Tuholaistorjunnassa on Jouni Siltalan mukaan neljä vaihetta: estäminen, rajoittaminen, hävittäminen ja seuranta.

– Estäminen on tärkein vaihe, sillä silloin säästetään ympäristöäkin myrkyiltä ja kemikaaleilta.

Muurahaisongelmaa voi torjua etukäteen esimerkiksi siten, ettei istuta talon seinustalle kasveja. Kirvojen kanssa symbioosissa elävät sokerimauriaiset tekevät pesänsä kirvoja vilisevän kasvin alle maahan, ja kun kevätaurinko alkaa lämmittää talon seinustaa, ne alkavat nousta kohti lämpöä.

– Koska ulkona onkin vielä kylmä, muurahaiset päätyvät sisätiloihin, Siltala sanoo.

Hyönteismyrkky ei tepsi faaraomuurahaisiin

Muurahaisista pääsee yleensä eroon levittämällä torjunta-aineita tai syöttejä niiden kulkureiteille. Poikkeuksena on faaraomuurahainen, parin millimetrin pituinen keltainen otus, joka on tullut Suomeen ulkomailta.

Faaraomuurahaisia ei saa myrkyttää, sillä se vain pahentaa ongelmaa. Jos muurahaisia on vain muutama, Jouni Siltala neuvoo pyydystämään ne liimatarra-arkilla, jonka päälle asetetaan tuore maksanpalanen houkuttimeksi. Jos muurahaisia on paljon, soita tuholaistorjujalle.

Lisätietoja ja kuvia kodin tuholaisista

www.hyonteismaailma.fi
Oy Rentokil Initial Ab, www.rentokil.fi

Jarmo Holopaisen ja Itä-Suomen yliopiston ympäristötieteen laitoksen www-julkaisu Sisätilojen tuholaiset, sekä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen opas Kodin kutsumat- tomat vieraat tuhohyönteisten tunnistamiseen ja torjuntaan löytyvät parhaiten Googlen avulla: www.google.fi. Kirjoita hakusanoiksi sisätilojen tuholaiset tai kodin kutsumattomat vieraat.

Yhteystietoja

Bayer Garden, www.bayergarden.fi

Berner Oy, www.berner.fi, www.ei-tuotteet.fi

Esbau Bio-Garden, www.esbau.fi

Horisont Enterprises Ltd Oy (Ötökkätuotteet), www.horisontenterprises.fi

Oy Rentokil Initial Ab, www.rentokil.fi

Schetelig Oy, www.puutarhasielamaan.fi

Solar Kaihdin Ky, www.solar.fi

SwissInno Solutions, www.swissinno.com/fi

Oy Transmeri Ab (OFF, Autan, Raid, Baygon), www.transmeri.fi

Esimerkkejä markkinoilla olevista torjunta-aineista

Tarraikkunaverkolla voi helposti suojata ikkuna-aukot hyönteisiltä, pölyltä ja lialta. Verkon voi myös helposti irrottaa esimerkiksi pesua varten. Verkon koko 75x15 tai 130x150. Värivaihtoehtoina valkoinen ja harmaa. Lisätietoja Horisont Enteprises, www.otokka.fi. Älä päästä hyönteisiä sisään. Kalajokelainen Solar Kaihdin Ky valmistaa Solar-hyönteissuojia oviin ja ikkunoihin. Hyönteisovi maksaa noin 200 € ja hyönteispuite ikkunaan noin 40 €. Tuotteita saa uusien ikkunoiden ja ovien mukana tai jälleenmyyjiltä. Etsi lähin jälleenmyyjä Solarin nettisivuilta www.solar.fi.
Tarraikkunaverkolla voi helposti suojata ikkuna-aukot hyönteisiltä, pölyltä ja lialta. Verkon voi myös helposti irrottaa esimerkiksi pesua varten. Verkon koko 75×15
tai 130×150. Värivaihtoehtoina valkoinen ja harmaa. Lisätietoja Horisont Enteprises, www.otokka.fi.
Älä päästä hyönteisiä sisään. Kalajokelainen Solar Kaihdin Ky valmistaa Solar-hyönteissuojia oviin ja ikkunoihin. Hyönteisovi maksaa noin 200 € ja hyönteispuite ikkunaan noin 40 €. Tuotteita saa uusien ikkunoiden ja ovien mukana tai jälleenmyyjiltä. Etsi lähin jälleenmyyjä Solarin nettisivuilta www.solar.fi.
Muurahaisten ja muiden ryömivien hyönteisten torjuntaan sisätiloissa ja rakennusten välittömässä läheisyydessä. Hyvä teho myös torakoihin ja sokeritoukkiin. Lapset ja kotieläimet voivat oleskella käsitellyissä tiloissa aineen kuivuttua. 750 ml spraypullo maksaa noin 12,90 €, Berner. Auta kirvojen kiusaamaa viherkasvia ruiskuttamalla Spruzitia. Luonnonmukainen torjunta-aine tehoaa myös villakilpikirvaan, toukkiin ja muniin, mutta ei vahingoita esimerkiksi mehiläisiä. Voidaan käyttää sisällä ja ulkona ja myös hyötykasveille. Valmis suihkute 500 ml maksaa noin 12 € ja 250 ml tiivistettä noin 14 €. Maahantuoja Esbau Oy.
Muurahaisten ja muiden ryömivien hyönteisten torjuntaan sisätiloissa ja rakennusten välittömässä läheisyydessä. Hyvä teho myös torakoihin ja sokeritoukkiin. Lapset ja kotieläimet voivat oleskella käsitellyissä tiloissa aineen kuivuttua. 750 ml spraypullo maksaa noin 12,90 €, Berner. Auta kirvojen kiusaamaa viherkasvia ruiskuttamalla Spruzitia. Luonnonmukainen torjunta-aine tehoaa myös villakilpikirvaan, toukkiin ja muniin, mutta ei vahingoita esimerkiksi mehiläisiä. Voidaan käyttää sisällä ja ulkona ja myös hyötykasveille. Valmis suihkute 500 ml maksaa noin 12 € ja 250 ml tiivistettä noin 14 €. Maahantuoja Esbau Oy.
Hedelmäkärpäsiä houkutteleva ja pyydystävä loukku. Voit tyhjentää sisällön biojäteastiaan tai kompostiin ja käyttää loukkua uudelleen. Hinta noin 6,70 €, Berner. Baition_ryhmakuva_2016
Hedelmäkärpäsiä houkutteleva ja pyydystävä loukku. Voit tyhjentää sisällön biojäteastiaan tai kompostiin ja käyttää loukkua uudelleen. Hinta noin 6,70 €, Berner. Muurahaisten torjuntaan on monenlaisia aineita: rakeilla hävität koko pesän. Jauhemainen pölyte toimii muurina ja estää muurahaisten pääsyn sisään, kun ripottelet sitä talon ympärille. Kasteluaineella käsittelet helposti kiveykset ja patiot. Muurahaisrasiat ovat käteviä ja turvallisia käyttää sisätiloissa, esimerkiksi keittiössä. Baition-sarjan tuotteilla torjut muurahaiset ja muut ryömivät hyönteiset niin sisällä kuin ulkonakin! Hinta alkaen 9 €. Lisätietoja: www.bayergarden.fi Maahantuoja: Schetelig Oy
Torju koit ja turkiskuoriaiset. Natural Control Koiansan sekä Turkiskuoriaispyydyksen pakkauksissa on kaksi ansaa. Luonnollinen ja myrkytön syötti on hajuton. Myynti hyvin varustetuista puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista. Maahantuoja Tarha-Tuote.
Torju koit ja turkiskuoriaiset. Natural Control Koiansan sekä Turkiskuoriaispyydyksen pakkauksissa on kaksi ansaa. Luonnollinen ja myrkytön syötti on hajuton. Myynti hyvin varustetuista puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista. Lisätietoja tuotteista: www.swissinno.com/fi.  Maahantuoja Schetelig Oy.
Kukkaruukuissa pörräävät pikkukärpäset saa pyydystettyä kätevästi Silvalure Floral Kukkakärpäspyydyksellä. Hinta noin 2,80 euroa. Vettä ja kosteutta kestävä liima-ansa on myrkytön vaihtoehto perinteisille torjunta-aineille. Ruotsalaiseen Silvalure-sarjaan kuuluu useita eri käyttötarkoituksiin soveltuvia liima-ansoja. Maahantuoja Oy Transmeri Ab. Sokeritoukkien, turkiskuoriaisten ja muiden kodin tuhohyönteisten karkottamiseen sopii pitkävaikutteinen Bio Kill 480 ml hinta noin 12 €, Berner.
Kukkaruukuissa pörräävät pikkukärpäset saa pyydystettyä
kätevästi Silvalure Floral Kukkakärpäspyydyksellä. Hinta noin 2,80 euroa. Vettä ja kosteutta kestävä liima-ansa on myrkytön vaihtoehto perinteisille torjunta-aineille. Ruotsalaiseen Silvalure-sarjaan kuuluu useita eri käyttötarkoituksiin soveltuvia liima-ansoja. Maahantuoja Oy Transmeri Ab.
Sokeritoukkien, turkiskuoriaisten ja muiden kodin tuhohyönteisten karkottamiseen sopii pitkävaikutteinen Bio Kill 480 ml hinta noin 12 €, Berner.
Karkota sisätiloihin pyrkivät muurahaiset Raid-muurahaisrasialla. Rasiassa on syötti, josta muurahaiset nakertavat ravintoa ja vievät sitä pesäänsä. Vaikutus näkyy 2-3 viikossa. Vaihda rasiat kolmen kuukauden välein. Kahden rasian pakkaus maksaa 4 €. Myynti päivittäistavara-, puutarha- ja rautakaupoista. Maahantuoja Oy Transmeri Ab.
Karkota sisätiloihin pyrkivät muurahaiset Raid-muurahaisrasialla. Rasiassa on syötti, josta muurahaiset nakertavat ravintoa ja vievät sitä pesäänsä. Vaikutus näkyy 2-3 viikossa. Vaihda rasiat kolmen kuukauden välein. Kahden rasian pakkaus maksaa 4 €. Myynti päivittäistavara-, puutarha- ja rautakaupoista. Maahantuoja Oy Transmeri Ab.

Julkaisuun liitetyt avainsanat:

aste ilma lvi musta oja raide sauna siivota silta talo tekstiili tiili tila torjunta

Ei liitettyjä avainsanoja.