Terassin rakentaminen alkaa huolellisista pohjatöistä. Kaikki pintamaa, eli nurmikko ja kasvit, lapioidaan pois.
Päälle vedetään maisemointikangas, joka peitetään hiekalla tai sepelillä: näin estetään kasvien kasvaminen terassilautojen välistä.
Seuraavana vuorossa on harkkopilarien paikkojen mittaus kulmiin, keskelle ja väleihin.
Harkkojen kohdalta kaivetaan routiva maa pois. Kuoppia kaivaessa tarvitaan kestävä lapio ja rautakanki. Kun hiekka tulee vastaan, kuoppa on riittävän syvä. Sen pohjalle levitetään sepeliä ja valmisbetonilaatta, jonka päälle harkkopino tulee.
MAINOSSama tehdään jokaisessa kohdassa, johon harkkopilarit on suunniteltu. Runkopuun voi kiinnittää myös talon perusmuuriin, jolloin pilareita ei tarvita seinän viereen.
Pilariharkkoja astellaan päällekkäin niin paljon, että terassi saadaan toivotulle korkeudelle ja suoraksi eli vaateriin. Pilariharkon voi myös lyhentää, jos jako ei mene tasan haluttuun korkeuteen.
Ristimitalla tarkistetaan jo tässä vaiheessa, että terassista on tulossa suorakaiteen eikä salmiakin muotoinen.
Harkkopilarit täytetään betonimassalla ja märkään betoniin työnnetään muutama sopivaksi katkaistu 6–8 millimetrin harjaterästanko. Betonin annetaan kuivua kunnolla ennen kuin jatketaan terassin rakentamista.
MAINOSSeuraavaksi kiinnitetään rungon ulkokehikon palkit toisiinsa ja jälleen tarkistetaan ristimitta huolellisesti.
Viimeisen silauksen ristikon vaakatasapainoon saa huopakattopaloilla – pelkillä harkoilla vaaterin hienosäätö voi olla vaikeaa. Huopaa voi laittaa kevytsoraharkon ja puun väliin muutenkin. Näkyviin jäävissä osissa käytetään höylättyä puuta.
Runkoon valitaan tukevaa puutavaraa, esimerkiksi 48 x 148 mm painekyllästettyä puuta. Työ helpottuu, kun käyttää kehikkoon ja koolauspuihin samaa puuta.
Koolauspuut asetellaan paikoilleen ja kiinnitetään palkkikengän molemmilta puolilta neljällä ruuvilla.
MAINOSSen jälkeen nurkkatolpat nostetaan paikoilleen ja säädetään runkoelementin korkeus. Runko ruuvataan tolppaan tukevilla kulmaraudoilla.
Terassin rakentaminen on edennyt viimeiseen vaiheeseen: on vuorossa kansilautojen ruuvaus paikalleen – ruuvataan siksi, että laudat voi tarvittaessa saada irti rikkomatta.
Kiinnitykseen tulee käyttää juuri tarkoitukseen tehtyjä terassiruuveja, sillä tavallinen suojaamaton tai ei rst-ruuvi syöpyy poikki muutamassa vuodessa.
Lämpökäsitellylle puulle ja lehtikuuselle suositellaan esiporausta estämään puun halkeilua. Komposiittilautojen piilokiinnitykseen on omat kiinnikkeensä.
MAINOSVielä kerran tarkistetaan ristimitta ja säädetään kehikkoa tarpeen mukaan.
Kansilautojen asennus kannattaa aloittaa etureunasta, ja lautojen väliin jätetään esimerkiksi timpurinkynän levyinen rako. Märkään puuhun jätetään pienempi rako, koska puu kutistuu kuivuessaan ja raot kasvavat.
Siistiä jälkeä syntyy vaivattomimmin, jos lauta on koko terassin pituinen, mutta periaatteessa lautojen ei tarvitse olla määrämittaisia tai edes koko terassin mittaisia. Riittää, että laudat mitoitetaan seuraavaan kannatinpuuhun ja jatketaan seuraavalla.
Kansilautaan tehdään vielä lovet tolppien kohdalle.
Teksti: Suomelan toimitus
Kuvat: Pexels.com, iStock ja Suomelan toimitus